tiistai 7. heinäkuuta 2009

2009

(Savon Sanomat Einon Leinon ja Runon ja suven päivänä 6.7.2009)

(Savon Sanomat on Eino Leino´s and Poetry and the summer's day 6.7.2009)

"A new hair style of a poet

Walkers on the beach of Valkeisenlampi in Kuopio wondered Russian poet Aleksander Pushkin renewed appearance. Pushkin was the head appeared in seaweed wig on Saturday night.

- In this case, seems to be more a case of banter, because anyone's property in itself, is not damaged or harmed, said Sergeant Jouko Hirvonen North Savo Police Department..."

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

2009

Runoilija Jyrki Heikkinen tulkitsi uuden Pushkin-runonsa "Idän taju" myös Kuopion Vuorikadulla taiteilija Antti Immoselle 6.6.2009.

Pushkinin syntymästä on kulunut 210 vuotta. Sen kunniaksi Suomen ainoalla Pushkinin patsaalla vietettiin 11. kerran synttärijuhlia.

Valkeisen lammen rannalla avattiin kurkkua ja runouden kesäkautta joutavanpäiväistä pönötystä vältellen taiteilija Sari Hakalan, Runokukko Tossavaisen ja runoilija Jyrki Heikkisen seurassa lauantaina 6.6. klo 18 alkaen aina noin klo 20.30 päätyen.



Birthday of Alexandr Pushkin was 210 years ago, and the honor of Finland's only Pushkin statue we wee celebrating in Kuopio again.

Jyrkin uuden Idän taju -runon Pushkinille voi katsoa ja kuunnella täältä.

Jounin tulkinta Maria Jotunin patsaan puheesta Pushkinille löytyy täältä.

IDÄN TAJU
Jyrki Heikkinen 6.6.2009

Älä pelkää turhaa työtä terävää kulmaa
muurahaispesää oikeaa sanaa
saat aina hakea
tuntemattoman porteilla
tärkeää ei ole se mitä kuulet
mitä yhtäkkiä tapahtuu
jos jotain jää epäselväksi
anna sille nimi
niin se kotiutuu sydämeesi hopeakengät jalassa
kun tuuli kuivuu oksille
juuret väsyvät pitelemään maata aloillaan
tahtotila ihmistä
ja ajantaju saranapuolta
jos on mökki pilvissä
katoavat vuoret ja
putoavat meret
joskus voi luulla että pelkkä ajatus
salpaa hengen
että tuuliviirin narina synnyttää myrskyn
sillä tähtitaivas ei ole
muuttumaton vertavuotava haava
maan sisään poljettu lumihuippu on
nouseva mutta hitaasti alkuun päästyään
hyvä ajatus kestää
jos se on toivomus tai lupaus
juuri kun alkaa tuntua ettei mikään pääty
sinivuokko avaa silmänsä
ja muuttolinnut palaavat ilmojen halkeamista
jonakin päivänä
sataa ensi kerran polulle
ensimmäinen ajatus on tärkein
polku on luonnossa
tuuli liehuttaa kevyttä lippua pihalla
ja koira haukkuu puuta ja kalliota
uikuttaa auringonpaisteessa ja varjossa
todistus on annettu
ja tarkkana saat olla sillä
elävä luonto on käsittämätön
sen oliot jaettu kolmeen ryhmään:
viehättäviin, tavallisiin ja epämieluisiin
näistä ryhmistä on ensin mainittu ehdottomasti valtavin
lännen taivas on illalla valtava
idän taivas aamulla


PUSHKIN HYVÄ, SANOTAAN TEATTERIN EDESSÄ
Jouni Tossavainen

Minä olen piikkinen nainen
joka päivä ja yö piikitän
vaikka kivisen talon katseeni poraa

Mitä muija ärhentää, Pushkin värisee
Marian silmät lämmittävät
kuparipalttoon selkää kuin kyyneleet

mitä uliset, kohta tuo tshuhnan lampi tulvii
ja minä olen kurkkuani myöten täynnä
kukkokulttuuria

ennen kuin sinun mekko edes kostuu, minä kastun
jos nyt tuota kiillotettua riivinrautaa
voi sanoa Marian mekoksi tai Jotunin patsaaksi

Pushkin hyvä, sanotaan teatterin edessä
russakan kuosille
mallin mitat ja piikkieni pituus riittää

ensin nenäsi alta kaivettiin talvisodan pommeja
kuin verta tsaarin nenästä
nyt rakennetaan ruusutarhaa

eilen verta tänään synttärirunoja
huomenna saat seistä yksin kuin mies ja patsas, miehen malli
tai mistä sen tietää jos vaikka kaivot lentää

niin äkkiä tuulen suunta muuttuu unionissa
tänään pommeja huomenna ruusuja
huomenna pommitetaan Tshetsheniaa

tänään juhlitaan Pietaria, sinua ja ohranatsaaria
unohdetaan Irakin ja Israelin pommit
lauletaan Oneginia ja ohjuksia kurkku suorana

suorassa lähetyksessä terrorismin mullaksi
ja tulvaksi joka nousee nenääsi
jos minä tästä suutun

itkuvirren sijasta kyykistyn
levitän hameeni
sinun ja muiden pietareiden niskaan


(Liiketoimintasuunnitelma, Like 2004)

http://www.facebook.com/group.php?gid=44377982575#/event.php?eid=96952282832

2008



Hanti-Mansin Pushkin ja Natalia Goncharova 29.6.2008.

2007

Vuodet, kuten tämän blogin muistot eivät ole täydellisiä. Jos Sinulla on omia muistoja Pushkiniin liittyen, kirjoitathan ne kohtaan KOMMENTTIA, kiitos. Muistuta myös vihreistä, tai muista lisäyksistä, niin siirrän ne sivulle.

Years like this blog memories are not perfect. If you have your own memories of Pushkin in relation to print than they are of the COMMENTS, thanks. Remind the mistakes, or other additions, which I will move to the blogpage. (All translations: Google)

2006



Petroskoin Pushkin 26.9.2006.

2005

En enää jaksanut järjestää Pushkinin syntymäpäiviä enkä saanut Pushkinia mukaan kuopiolaisen kirjallisuustapahtuma Kirjakantin ohjelmistoon.

I no longer aranged Pushkin birthdays. I did not get the Pushkin to the official program of the Book Fair Kirjakantti in Kuopio.

2004

Pentti Vänskä, Mihail Kuzmin, Sirpa Pääkkönen ja Jukka Mallinen.

JUONTAJAN JUONI
Kuopion kaupunginteatterin ala-aula 6.6.2004

Olavi Rytkösen avaus:
- Tervetuloa:

1. Runoilijaa juhlitaan parhaiten runoilemalla, joten Pohjois-Savon kirjallisen yhdistyksen Vestäjien runoilijoista aloitti eilisen Torislamin kakkonen Esko Lovén.

2. Kuopiossa on nykyisin enemmän kirjailijoiden patsaita kuin eläviä kaunokirjailijoita, joten seuraavaksi keskustelevat Maria Jotunin ja Aleksandr Pushkin patsaat Tossavaisen runossa Pushkin hyvä, sanotaan teatterin edessä.

3. Runon jälkeen puheenvuoron saa Raimo Vihonen, joka kertoo millaista yhteistyötä runouden ja kuvataiteen välille on suunniteltu Kuopiossa?

4. Venäläinen runoilija Marina Tsvetajeva kysyi: "Kuka mennyt tai olemassaoleva runoilija ei olisi neekeri?" Nyt tämän päivän kuopiolaiset neekerit Leena Raveikko, Raija Pohjolainen ja Irmeli Kornienko saavat runoiluvuoron.

5. Johdantona pietarilaisen päävieraamme Mihail Kuzminin runoille kuullaan Tossavaisen runo Pietarin tiellä.

6. Mihail Kuzmin ja Jukka Mallinen.

7. Keskustelu. Ketkä paikalla Venäjä-Klubista? Onko Jaakko Rönköllä aluksi kommentti aikaisemmin kuultuun? Jos on, niin hyvä. Jos ei, onko yleisöllä kysyttävää. Jos ei, niin Tossavainen kysyy.

Loppu: kiitos järjestäjille Elävien Runoilijoiden Klubi, Vestäjät, Kuopion kaupunginteatteri, Kuopion kulttuuritoimisto ja Kuopion matkailupalvelu.

KUOPION KULTTUURITOIMISTOLLE


Runokukko (Jouni Tossavainen ja Olavi Rytkönen) anoo Kuopion kulttuuritoimistolta 1 220 euron avustusta 11. Pushkinin syntymäpäivien järjestämiseen 6.6.2004.

Yleistä:
Runokukko ja Elävien Runoilijoiden Klubi juhlivat jälleen Aleksandr Pushkinin syntymäpäiviä runoilijan Valkeisenlammen patsaan tienoilla. Päävieraaksi on luvassa venäläinen runoilija ja Kuopiosta Argument & Fakt -lehteen juttua kirjoittava Michel Kuzmin, jonka tapasin Pietarissa syyskuussa 2003.
Kesäkuun 6. on sunnuntai, joten tilaisuus voi olla päivällä. Tilaisuuksia voi olla kaksikin, koska Pohjois-Savon kirjallisen yhdistyksen Vestäjien ja Venäjä Klubin osalta ohjelman suunnittelu on kesken, ja Pushkinin patsaalta voidaan siirtyä jatkamaan runoilua, luennointia ja keskustelua sisätiloihin.
Sateen varalta (puoli ja puoli -mahdollisuus edellisten kymmenen tilaisuuden perusteella) varaisin Kuopion kaupunginteatterin ala-aulan, jonka vuokrasta ei ole kiinteää ohjetta. Tila mahdollistaa tarjoilun.

Ohjelmassa:
- Vestäjien osuus, josta sovittu alustavasti pj. Ritva Kolehmaisen kanssa puhelinkeskustelussa 27.2.2004
- Venäjä Klubin osuus, josta tietää Kari Turunen (0400 - 573 191)
- Pietarilaisen runoilijan Michel Kuzminin ja suomentaja Jukka Mallisen Pushkin ja omat runot
- Jouni Tossavaisen Pietarin tiellä -runo kokoelmasta Liiketoimintasuunnitelma, Like 2004, saatavana myös venäjäksi
- Keskustelussa mukana taiteilija Jaakko Rönkkö (Ars Libera)
- Juonto Olavi Rytkönen

Kulut:
- Kuzminin matkat Pietari - Kouvola - Kuopio - Pietari, juna 100 euroa
- Mallisen matkat Helsinki - Kuopio - Helsinki, juna 2 x 44 euroa 88
- Vierailijoiden majoitus 2 x 75 euroa 150
- Vierailijoiden ja esiintyjien päivärahat, käännös- ja esiintymispalkkiot
Lukukeskuksen ohjekustannusten mukaan:
- Kuzmin ja Mallinen 2 x 210 euroa 420
- Vestäjät, Venäjä Klubi, Jouni Tossavainen ja Olavi Rytkönen 400
- Kaupunginteatterin ala-aulan vuokra ja äänentoisto 50
- Ilmoitukset, markkinointi ja tiedotus 300
- Muut kulut 50
---
Yht. 1 558 euroa

Tulot:
- Kuopion kaupungin avustus 1 220 euroa
- Elävien Runoilijoiden Klubin avustus Kuzminin ja Mallisen matka- ja yöpymiskuluihin 338 euroa sovittu alustavasti Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtaja Mirja Halosen kanssa puhelinkeskustelussa ja sähköpostikirjeenvaihdossa

Tulos:
Mahdollisuus tavoittaa noin 50 -- 100 savolaista runouden ystävää paikan päällä. Radio Savon, Savon Sanomien, Ylen tv:n Itä-Suomen alueuutisten, Viikkosavon, Kotikaupunki-lehden ja Uutiskukon kautta mukaan pääsevät myös muut. Kuopiosta juttu pietarilaiseen Argument & Fakt -lehteen. Vestäjien, Venäjä Klubin, Jouni Tossavaisen, Michel Kuzminin ja Jukka Mallisen tekstien käyttöoikeus Pushkin kävi täällä -julkaisussa, johon kootaan teksti- ja kuva-aineisto Kuopiossa järjestetyiltä Pushkinin syntymäpäiviltä.

Kuopiossa 27. 2. 2004
Runokukon puolesta
Jouni Tossavainen
Lönnrotinkatu 38
70500 Kuopio
017 - 261 7473, 050 - 381 6250

Toteutuneet kulut:
- Kuzminin matkat Pietari - Kuopio - Pietari 840 ruplaa noin 280 e. + Kouvola - Kuopio 32 euroa, yht. 312 euroa
- Mallisen matkat Helsinki - Kouvola - Kuopio 20,20 + 24 euroa,
yht. 44, 20 euroa
- Vierailijoiden majoitus Lönnrotinkatu 38: muikkukukko ja muu ruoka 31,30 + 27,10 euroa sekä juomat 64,53 euroa, yht. 123 euroa
- Markkinointi: Pietarin tiellä -juliste 27 euroa
---
Yhteensä 506 euroa
Kuopiossa 6. 7. 2004
Jouni Tossavainen

MIHAIL KUZMIN
s. 1949

Mihail Kuzmin aloitti runojen kirjoittamisen 1964 -- 1965. Hän opiskeli psykologiaa Leningradin yliopistossa 1971 -- 1976.
Vuodesta 1974 vuoteen 1989 Kuzmin oli Leningradin karikatyriklubin (cartoonists) teoreetikko ja kirjoitti artikkeleita Venäjän ja ulkomaiden sarjakuvapiirtäjistä:
”Sellaiset taiteilijat kuin Roland Topor, Cardon, Miroslav Bartak, Tomi Ungerer, Gormelin, Sergei Tiunin, Jiri Sliva, Bosc, Mose, Andrzej Mleczko, Leonid Tischkov ovat paradoksaalisella ajattelullaan vaikuttaneet sanataiteeseeni.”
Kuzminin ensimmäinen runojulkaisu oli viikkolehti ”Liettuan kalastajassa” (Klaipeda) venäjäksi ja liettuaksi 1983.
Maanalaisina julkaisuina ilmestyivät kokoelmat ”Idees-fixes”,1980, ”Kiehuva dialogi”,1980, ”Itsepakottamisen pulssi”, 1982, ”Päivän lehdet - yön juuret”, 1983, ”Talo, jota utopiat lämmittävät”, 1985, ”Paperikatedraali”, 1987.
Ennen perestroikaa Kuzmin julkaisi lähinnä Baltian maissa sekä Puolassa. 1980-luvun lopussa hän julkaisi venäläisissä runousaikakauslehdissä ”Poezija”, ”Petropolis”, ”Junostj”, ”Arion”, ”Futurum Art”, ”Zvezda vostoka” sekä ”Venäläisen verse libren antologiassa”.
Vuodesta 1985 lähtien Kuzmin työskenteli suuressa pietarilaisessa päivälehdessä SMENA, jossa hän julkaisi runoja ja esseistiikkaa. 1990 - 1992 hän veti Smenan kirjallisuussivua ”Tik-tak”. 1996 -- 2003 Kuzmin johti Smenan kulttuuriosastoa.
Joulukuusta 2003 lähtien Kuzmin on työskennellyt aikakauslehdessä ”Taiteen uusi maailma”.

Internetissä:
http://www.futurum-art.ru/svezhij/kuzmin_stixi.htm
http://www.arion.ru/mcontent.php?year=2002&number=73&idx=946
http://www.futurum-art.ru/svezhij/m_kuzmin.htm
http://art.kolohouse.ru/pages/autors/kuzmin.htm
http://art.kolohouse.ru/pages/works/kuzmin.htm
http://www.ozon.ru/context/detail/id/248476/?type=313

”Jotta kuva työstäni olisi selvä, minun on sanottava, että en kokenut koskaan itseäni dissidenttirunoilijaksi. Enkä ylipäätään taistellut neuvostovaltaa vastaan. Päinvastoin, ankarana neuvostoaikana yritin sensuurista huolimatta julkaista teoksiani mitä uskomattomimmissa (välistä huvittavissa) julkiasuissa. Kerran löin vetoa ystävieni kanssa ja julkaisin tekstejäni yli kymmenessä yliopistolehdessä, mm. Kaliningradin, Permin ja Novosibirskin yliopistolehdissä.
Pidän runoudesta, joka ei tuputa lukijalle yksilöllistä kokemusta (yhden ihmisen iloja ja suruja), vaan näyttää hänelle jotain olemisen, muistin, intuition, maun syvimpiä lakeja. Ts. todellinen runous on kappaletavaraa: onnistuneet runot voi laskea sormin. Runoutta ei voi laittaa liukuhihnalle.”

JUKKA MALLINEN
s. 1950, fil.kand. Moskovan yliopisto 1978

Kääntänyt paljon uutta venäläistä kirjallisuutta, mm. runoantologian "Päämäärä vie meitä ympyrää" ja proosa-antologian "Hauskat hautajaiset", Jevgeni Popovia, Vladimir Sorokinia, kaksi nidettä Joseph Brodskyn runoja, uutta pietarilaista filosofiaa: Valeri Savtshukin "Veri ja kulttuuri" sekä Andrei Demitshevin "Kuolema työssä".
Kirjoittanut mm. Venäjästä, Valkovenäjästä, Tshetsheniasta ja Keski-Aasiasta.
Järjestänyt monenlaisia kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtumia Venäjällä ja IVY-maissa.


MIHAIL KUZMIN
Suom. Jukka Mallinen

HERMETISOINNIN POISTOYRITYS

Murhe on romaanin dekandentti muoto.
Ikävä - hiljaisuuden filosofinen ulottuvuus.
Joka kolmannella kirjoitushullulla
törröttää hörökorvat.

Epätoivo sekoittaa leveysasteet pituusasteisiin.
Kuolinkamppailu on rakastunut entisaikoihin.
Espanjalla on runsauden pulaa Don Juaneista,
jotka hyppäävät pituutta.

Epidemia keräilee anekdootteja.
Onnettomuustapaus on valmis kuolemaan
ja vain aatteellisesti konkurssin tehneet
eivät rakasta laulamista...


MAGNEETTIKENTÄT

On oltava unohdettu nimi
ei saa olla muistomerkki

On oltava myöhästynyt juhla
ei saa olla kiitollinen

On oltava orvoksi jäänyt salaisuus
ei saa olla uskova

On oltava kuollut tienristeyksessä
ei saa olla ihminen


VAJOAMINEN IRREAALISEEN

Läpitunkeva katsanto nöyrään murheeseen...
Oli vai ei alussa sana?

Vilpitön valitus nitisevällä vuoteella...
Onko kukaan nähnyt totuutta nukkuvana?

Iso polttohaava keskellä taskua...
montako askelta pyhään petokseen?

Piilottelevan omantunnon sisäinen ääni...
Onko maailmassa murheisempaa kertomusta?

Täsmäisku kaikkeuden takaraivoon...
Paljonko Herralla on nakkikioskeja?


JUHLAN JANO

Hukkuvat filosofit
hukkuvat runoilijat
hukkuvat turistit
kotirouvat
ja torvensoittajat
mutta rotat
kipittävät
laivalta tanssiaisiin...

Tuhoutuvat kaivosmiehet
laskuvarjomiehet
geologit
lentäjät
ja speleologit
mutta myyrät
kaivavat
käytäviä tanssilattian alle

Palavat laiskurit
mämmikourat
ja heittiöt
hajamieliset ihmiset
ja itsevarmat palomiehet
mutta yöperhoset
lentävät
kabareen valoihin...

Kuolevat ohukaiset
ja paksukaiset
kaljut ja kampurat
ja pitkänenäiset papirosseineen
mutta bakteerit -
osallistuvat
mysteereihin...

EUKLIDEEN IHMISKUNTA

Seitsemän numero on kärpästä pelottavampi.
Virtahepoja rakastaa numero viisi.
Numero kuusi aiotaan adoptoida
kylässä vanhan naisen luona.

Numero kahdeksan on lääketieteen professori:
hoitaa flunssaa syövältä.
Numero neljä kerää vadelmia
sinne päin.

Numero yksi filosofoi rankasti:
kiskoo Hegeliltä karvaturkin.
Rakastuu hiljaa Zarathustraan
ja löytää Kantista kirpun...

Ja jälleen tuoksuvilla tyynyillä
huvittelee viisas nolla:
sen hopeisilla huulilla
Don Juanin känsä.


ALKEISYKSIKKÖ ”EN”


En saa ajettua painavuutta televisioruudulle...
en rakastuttua lehden rivien välissä...
filosofoitua itsepetoksesta...
kohdattua kohtaloa vihannesvarastossa...

En saa keksittyä loppusointua oluttuopille...
löydettyä patongille telinettä...
paettua kollektiivia...
en jaksaisi odottaa kapinaa...

En pääse eroon epäuskosta...
saa itkettyä sateessa...
lopetettua kaksinaamaisuutta...
siirrettyä elämääni myöhemmäksi...


SENSAATIO

1 + 1 = 1
2 + 2 = 2
3 + 3 = 3
4 + 4 = 4
5 + 5 = 20


TUHATVUOTINEN ELÄMÄ


Aatami suutelee Eevaa ensimmäistä kertaa,
vaan Eeva onnittelee häntä kultahäiden johdosta.
Aatami ostaa auton,
vaan Eeva päästelee sillä 200 km tunnissa.
Aatami taistelee kurjuutta vastaan,
vaan Eeva synnyttää hänelle heti neljä lasta.
Aatami ymmärtää, mikä on elämän tarkoitus,
vaan Eeva tuntee, ettei enää rakasta häntä.
Aatami tekee vallankumouksen,
vaan Eeva vaihtaa muotia.
Aatamista tulee presidentti,
vaan Eeva pitää parempana ohjailla valtiota.
Aatami kuolee palkkamurhaajan luotiin,
vaan Eeva kauhistuu, että on jo vanha nainen.


RYÖSTETTY INDIVIDUALISTI

Etelään lentäneet linnut
nappasivat mukaansa
minun siipeni

Hamletia esittänyt näyttelijä
omaksui
minun eleeni ja ilmeeni

Sammuttimella huitova palomies
teki selvän
minun silmieni loisteesta

Filosofian peruskysymykseen
vastannut filosofi
varasti minulta toivon

Tutkinnan lopettanut virkamies
hautaa minun nimeni
failiin no. 540


TAIDE TAITEEN VUOKSI

Seitsemältä illalla saapui muusa.

Kun tietäisi,
asialle vai vieraisille.

Kehuin sille,
että minulla on jo lähes valmiina:
ylähengitystiehyeiden sonetti,
kilpirauhasen krooninen dityrambi
ja päänsäryn elegia.

Istuin muusan kanssa aamuun asti
ja käsittääkseni onnistuin
vakuuttamaan sen
tekemään vielä yhden
lyyrisen abortin.

RAUHALLINEN KATSANTO MENNEISYYTEEN

Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu


YMPYRÖIHINSÄ PALAAMATTA JÄTTÄMINEN

Ivan Burkinille

Kädessäni mikä ihme:
Afanasi Fetin käsi,
joka kirjoitti nerokkaat rivit:
”Kädessäni
mikä ihme:
kätesi.”

Ja Mustin käpälä,
karvainen ja lämmin,
myös kädessäni.

Ja Mustista
kirjoitti Afanasi Fet
nerokkaat sanat:
”Vaan ruusu putosi Mustin käpälälle.”

Nyt teemme yhteenvedon:
kädessäni kätesi,
Fetin käsi,
Mustin käpälä
ja ruusu,
jonka poimin
Eedenin tarhasta.

Luoja, mikä onni
onkaan olla lukenut!


SARJASTA ”RUNOUS TYÖSSÄ”

Minulle riittää
kolme
runoa

Yhden
laitan
pään alle

Toiseen
kietoudun
kuin peittoon

Mutta kolmas ilmestyy unessa
itsestään


KIRJALLISUUSKRIITIKKO

Lev Anninskille


Olin ihastuksissani
Pasternakin runosta
”Rinta suudelmien alle kuin pesuhanan alle”,
kun kaksimetrinen mieshoitaja
antoi minulle neljäkymmentä vesikauhupistosta.

Yritin tajuta eron
Pushkinin kiitävien myrskypilvien
ja Fetin värisevien hattaroiden välillä,
kun kaksi huligaania antoi minulle turpiin
raitiovaunun päätepysäkillä.

Ajattelin kokettiutta
tyypillisenä metaforien tautina,
kun kolme aikuista muijaa raiskasi minut
kulttuuripuistossa.

Mietin mystiikkaa
Dostojevskin tuotannossa,
kun yhdeksänkerroksisen talon katolta
putosi päähäni tiili
jostain kootuista teoksista.


DEPRESSION OIKEUTUS

Eikä tuuli kuitenkaan
pohdi kantilaisittain.

Eikä aurinko koskaan
kiistele yhdentekevyyksistä.

Eivätkä kivet yritä
ajatella kriittisesti.

Eikä kuiva ruoho
sepitä traktaatteja.

Eikä sade hakkaa
kirjoituskonetta.

Ja vielä vähemmän haaveilee
lumi tulevansa
20. vuosisadan intellektuaaliseksi sankariksi...


PUTOAMISEN LOPUTTOMUUS

Viimeinen lehti
puusta putoava
putoaa kyynellammikkoon

Viimeinen lehti
puusta putoava
putoaa pilvistä

Viimeinen lehti
puusta putoava
putoaa osaamatta enää pudota

Viimeinen lehti
puusta putoava
putoaa mielikuvituksessa

Viimeisen lehden perään
puusta putoavan
puusta putoaa
ensimmäinen näkymätön lehti



HALU VAIHTAA PAIKKAA

Kerran Lontoo suuttui englantilaisille
ja lähti matkalle maailman ympäri...

New York horjui pitkään,
mutta lähti kuitenkin lentämään ilmapallolla...

Pariisikaan ei jäänyt paikalleen,
vaan purjehti Intian rannoille
menetettyjen illuusioiden perässä...

Vaan Rooma, tämä ikuinen kaupunki
eksyi Arabian erämaahan
ja kuoli nostalgiaan...

Ja Tarakanihan kylä yksin
ei lähtenyt minnekään.
Sen oli kotona hyvä...

2003

Vas. Aarno Saleva, oik. Johanna Väisänen.

Pushkinin 10. synttärit
Pushkin, 10 birthdays


Pushkinin 10. synttäreillä keskityttiin runouden kääntämiseen vaikeuteen. Pushkinin suomentamisen vaikeudesta puhui ensin kuopiolainen taiteilija Johanna Väisänen, ja esitelmää saapuu kommentoimaaan Turusta asti klassikkosuomentaja Aarno Saleva.

Saleva tunnetaan Pushkinin Kertovien runoelmien (Arctipictura 1999) kuten "Ruslan ja Ljudmilan", "Kaukasian vangin" ja pietarilaisen "Vaskiratsastajan" kääntäjänä. Lisäksi Saleva on suomentanut roomalaisia ja venäläisiä klassikoita, mm. Phaedruksen ja Krylovin faabelikirjallisuutta.

Ja lopuksi Runokukko eli savontaja Olavi Rytkönen ja kirjailija Jouni Tossavainen runoilivat ensimmäisen kerran Pushkinia savoksi. Runokukon lisäksi Pushkinin Kuopion syntymäpäivistä vastasi kymmenettä kertaa Elävien Runoilijoiden Klubi.

JEVKENI ONEKIN
Ensmäene luku
Vuan elämässä sitä kiireenvoejetta piisoo
Ruhtinas Vjatsemski

1.
Setä se ollii hyvinnii tolokun miehiä
ee se varsin tahallaa kippeekkää heettäätynnä,
Se vua pitsi arvostammaa ihteesä
ja näenniihän se homma luotti.
Siitäpä kelepas mallia mittailla ite kunnii;
vuan suatta uskoo jotta jonnii verra kehtuutti
kyköttee siinä petin reonalla yön päevän kanssa,
eekä passanna jalotella askeltakkaa!
Luonnolle otti sitä vaevasta viihyttee,
tyynyä koplotella koholleen,
nuama rutussa roppia tyrkytellä,
ähkee ja atvaella itksee:
Etkö tuo pikku hilijoo alakas jootoo mullan syöntii!


2.
Näen se poejankellukka tuumaelj
kun hevoskyijillä kurruuttelj niin että pöly lenti,
tuo kaekkiin ommaestesa perijä.
Lutmiilan ja Ruslanin ystävät!
Minun rommaanin sankarin kanssa
espuhheita iliman, nyt justiisa ja heti
Jos passoo nin saesko esitellä:
Onekin, Nevan rannoelta , meekäläesen kaverj.
Siellähän sitä ootta suattanna työkii, lukijat, syntyä
tae aenae olla olovinnaan.
On siellä tullu minunnii kuleksittua;
etupiässä harmia kerreemässä.



3.
Kun palavelj aekasa oekeen viimisen piälle,
rupes isäsä sitten elelemmään laenoen varassa,
pit kolomet seorapiirikyökkäjäeset vuojessa
ja siihenpä ne rahat männä sutkahti.
Kohtalo kuitennii siästi Jevkenin:
Esinnä matami perässä rekelti
sitten tulj tilalle mösjöö.
Penska olj raelakka mutta nätti.
Että laps ee oes tuskaatunna
niin mösjöö opetti kaekkee leekin varjolla,
ee tympässy kaaheella kurilla,
koeruutta jos tek niin pikkusen vuan jottaen sano
ja vei kuleksimmaan Kesäpuistoon.


4.
Sitten kun Jevkenillä alako se nuoruusaeka,
millonka kaekkee toevoo ja syömmessä
häekyilöö vaekka mitä,
tulj mösjöölle lähtö.
Siinäpä se on sitten Onekin vappaana;
Tukka viimisen piälle,
ja vuatteet ku hienommallae herralla.
Ja viime lopussa piäs seorapiireihin.
Ranskoo huastel ku tyhjee vuan
Sae sanan suustasa ja osas kirjottoo;
Sylykyttelj masurkkoo
ja kumartel niin ku ee mittään;
Mittees vielä? Seorapiiri piätti
Että tolokku poeka ja nätti kun mikä.


5.
Kaekkiha myö opiskellaa pikku hilijoo
sitä sun tätä, lajisa kutakii,
Sillä laella se sitten kelepoo
kasvatuksensa kanssa loestella.
Sitä sano monettii että Onekin ollii
(erikoesesti piättäväesten ja ankarii mielestä)
oppini poeka, vua liijannii tarkka:
osas ottoo huastellessaannii asijan ku asia
mukava keppeesti
nii ku oessii hyvinnii asijanpiälläeläjä
On hilijoo ku riijellään jostae tärkeestä
ja naarattaa naesia iha yhe äki arvoomatta
vitsikkäetten värssyinsä kanssa.

(Sav. Runokukko: OR/JT)


Pietarin Pushkin 8.9.2003

PIETARIN TIELLÄ
Jouni Tossavainen

Valkea taivas siniset veet, veri pohjalla aaltoilee
Tunnoton tie vie tuttuja värejä ja minun pelkoja kohti
Terijoella pysähdymme ja tie on voitie

I:llä alkava meri Suomen viileä lahti ja taivas vain pääskyä vailla
Tulta pyydän Ahmatovan haudalla, saan myös tupakan
Brodskyn hiekkaan valuneelle haudalle haudattavaksi ja siellä on

vihreä katse saa syleillä Kellomäen ajattomaksi ja harmaat seinät
tihkua variksen sorakieltä kuin Vasilin saarella, jonka halusit valita
ennen maata, Kirkkoa ja Venetsiaa –
kunnes joku nostaa tiilestä talon ja vielä korkeamman aidan

Taivaan ja veren välissä sfinksi laskettelee kaiteella Fontankan
harmaille vesille kaksipiippuisia juttuja takapuolesta
kullattu naama ihan pokkana Mona Lisan arvoituksena
kaunottaren lapaluuna joista toinen soittaa Valse Tristen liturgiaa
toinen venäläistä rokkia, aamupalalla hyppivien kuppien tytinää

kissaa tekisi mieli silittää, tuskin uskallan kameralla ojentaa vihreitä silmiä
eikä kuva onnistu, kauneus on niin katoavaista paitsi Pietarissa

Onnellinen katukivi joka näkee varjosi mekon alle. Jos uskallat
mustan mustalla halaat auki kissan selkää silittämällä, jos uskallat
venyttää juhliasi pitemmälle kuin liiterin varjo hangella. Saan suullani levälleen tuskin sivut
kuuntelen sujuvasti kieltäsi

mustien autojen mies jatkaa liikettä kellarikuulusteluja tummien lasien takana
niin että ruskea rappaus roiskii rikkauksia, verestä sementtiä russakan
ja valkoisten niskaan. Raaka tuuli kuulustelee yhtä kylmästi Kullervonkadulla
Nyt on uusi kesä kaukana koto ja lehmusten varjo kevyttä sadetta kasvoille
mustetta kynälle, jalkaa jalan eteen ja kadulta toiselle Nevski prospektille

Kunnes uinuvan aukion hiljaisuus ja kurkkuun vierivän oluen puraisu
viileä kuin Pushkinin patsaan asento, lämmin kuin ensisuudelma

Eipä mittään, sanoo pappa joka on kalamiehiä ja nenää pitelemättä
otan vastaan valokuvan Nevan kuhasta, yhtä kertovan anekdootin
kuin Harmsin ylistyspuhe parrattomalle sankarirunoilijalle, Peelle
jonka kunniaksi veret juodaan pohjaan ja lautturin lippu liikuttuu

Olin Pietarissa, katseesi hyväili minut avaraksi Engelin toriksi
sanoin huomenta ja aurinko nousi lännestä kohinan kanssa
Olin Pietarin tiellä, tipahdin kuivaksi vereksi kauppahallin lihojen alle
polvet ruvella mummot tattiensa kanssa kuin papat rupliensa perässä
valmiina poimittaviksi ja suolattavaksi puistojen penkeiltä muovipurkkiin

Tattia kauniimpi salaisuus loistaa sienestäjän kasvoista kotipihaan palatessa
täynnä pelkkää kiitollisuutta muistan harmaanvihreät silmäsi
Mistä minä tiesin miten paljon kaipaan sinua, Pietari miten sfinksistä kasvoi
kokonainen tai viiden aan nainen, gruusialaisen täyteläinen pöytä, kesuura
syöttää koko illan kuitataan keräämällä kolehti

(Liiketoimintasuunnitelma, Like 2004)

PO PITERSKOJ DOROGE.
(Trans. Jukka Mallinen)

Belyje nebesa golubyje vody, na dne kolyhaetsja krovj
Bestshustvennaja doroga vedet znakomyh svetov i menja navstretshu strahe
Poka ne ostanovlivaemsja na Terijoki I doroga – piterskaja

More na bukvu ”B” zaliv Finskij i nebo lisheno toljko lastotshki
Poproshu ogonka na mogile Ahmatovoj, polutshaju I sigaretku
Tshtoby pohoronitj na mogile Brodskogo, stekshej v pesok, i tam estj
Zelenyj vzgljad mozhetj lobzatj Kellämäki do bezvremenja, I seryje steny
sotshitjsja voronja kartavostj kak na Vasilevskom ostrove, kotoryj Ty hotel
vybratj
do strany, Tsherkvi I Venetsii,
poka nikto ne vozdvigaet iz kirtitsha dom i eshtshe bolee vysokuju stenu

Mezhdu nebom I krovju sfinks puskaet na perilah
na seryje vody Fontanki dvuhstvoljnyje skazy s zadnitsy
ozolotshennaja fisionomija kak nitshego – zagadkoj Dzhakondy
lopatkami krasavitshi, odna iz kotoryh igraet liturgiju Valse Triste
vtoraja – russkij rock, na zavtrake – trjaska prygajushthsihsja tshashek
Hotelosj by pogladitj koshku, trudom posmeju vyprjamitj kameroj zelenyh glaz
i snimok ne polutshaetsja, krasota takaja tlennaja, no toljo ne v
Sankt-Peterburge

Stsheslivyj bulyzhnuk, kotoryj vidit pod tvoju jubku. Esli posmejeshj
tshornoe na tshernom, lobzaeshj koshku naraspashku – gladja, esli posmejeshj
rasstagivatj svoi prava tut shire tshem tenj nuzhnika v snegu
Ja svoim rtom s trudom raspahivaju stranisy, slushaju svobodno svoi strahi
Muzh tshernyh mashin prodolzhaet dvizhenije, za temnymi otshkami podvalnyh
doprosov
tak tshto karitshnevaja shtukaturka razbryzgivaet bogatstva, iz krovi barhat na
golovy
nitshtozhnyh no stshaslivyh. Syroj veter vedet dopros tak zhe holodno u saraja
Sejtahs – novoje leto, dom daleko, tenj lip legok, dozhd po litsam
Tshernila po rutshkam, shag za sahgom i s ulitsy na drugoj, do Nevskogo

Poka tishina usnuvshej ploshadi i ukus katajushtshegosja v gorlo piva
Holodnoje ka poza pamjatnika Pushkinu, teploje kak pervyj potsheluj
Nitshevo, hovorit djadja, on zhe – rybak i ne derzha za nos
prinimaju snimok o nevskom sudake, takoj zhe povestvovateljnyj anekdot
kak pohvaljnoje slovo Harmsa bezborodnomu poetu-geroju, P.
v tshestj kotorogo pjut krovj do dnja I flag pobeditelja rastrogaetsja

Ja byl v peterburge, tvoj vzgljad kak zentzhtzhina-kot laskala menja v shirokuju
megaploshadj Engelja
Ja skazal “Dobro utro” i solntse vstalo v to utro so zapada so shumom
Ja byl na piterskoj doroge, upal v suhuju krovj pod visjashtshee mjaso
Kolena v strupe, za rubljami babushki so svoimi lysitskami kak dedushki
V gotove – tshtoby podobratjsja, osolitsja, s parkovyh skameek v banku so znakom

Tajna krasivee lysitshki blestit na litse gribnika kogda on vozvrashaetsja domoj
Otkuda ja znal, skoljko toskuju po tebe, Piter, kak sfinks narastal
v tselogi barsa ili zhenzhtshinu na pjar A, gruzinskoje polnoje nastolje
kotoroje nakormit vesj restoran ja oplatshivaetsja tem, tshto sobyrajut
skruzhetshnyj sbor druzjam

Takoje mjagkoje polnolunje ja ne videl, no ono vstalo mne v stihotvorenii kak vo
sne
ja kritshal kak sudak nevskogo paromshthsika vjalaja plastmassovaja tshervj
shipa v ugle rta
Tshto eto znatshit i kuda idu, ne zanju, no ja svobodnee, kogda toskuju po tebe,
polon odnoj blagodarnosti poka ja v sostojanii na eto, pomnju tvoi sero-zelenyje
glaza

2002


Vuonna 2005 Janina Orlov väitteli tohtoriksi Aleksandr Puškinin riimisadusta Tsaari Saltanin tarina. Väitöskirjassaan Orlov tekee uudelleen luennan sadusta. Tsaari Saltanin tarina perustuu toisaalta venäläisiin kansansatuihin ja toisaalta se on hyvin henkilökohtainen. Orlovin mukaan Tsaari Saltanin tarina on myös kertomus Puškinista itsestään ja tämän suhteesta isäänsä.

Pitkän väitöskirjatyön jälkeen Janina Orlov ei ole juuri Puškinin teoksia lukenut, mutta hän on sitä mieltä, että Puškin on edelleen fantastinen kirjailija, nopea ja ovela kirjailija. Puškin on Orlovin mukaan edelleen ajankohtainen, sillä tämä loi perustan venäjän kirjallisuuden kielelle ja kirjailijan tapa ajatella oli kansainvälinen.

In 2005, Janina Orlov defended his doctoral thesis of Alexander Pushkin farytale Tsar Salta's story. In his thesis Orlov makes re-reading fairy tale.
Tsar Salta's story is based on the one hand, people in Russian fairy tales and on the other hand, it is very personal. Orlovin of Tsar Salta's story is also a tale Pushkin self and his relationship with his father.

The long-doctoral work after Janina Orlov is not just Pushkin books to read, but she is of the view that Pushkin is still a fantastic writer, quick and clever writer. Pushkin is Janina Orlovin still topical, since it laid the foundations of Russian literature, language and the writer's way of thinking was international.

PUSHKIN KÄVI TÄÄLLÄ
Pushkin was here

Virolainen runoilija Hasso Krull
vieraili Venäjällä Marin tasavallassa
ja kirjoitti runoon Matka Marimaalle:

"mutta miksi marilaiset
siellä pontikkakylänsä pihalla
puhuivat jostain Pushkinista"

mutta miksi kuopiolaiset
täällä mesimarjakylänsä pihalla
puhuvat jostain Pushkinista

Marin tasavallassa venäläinen presidentti
siirsi suomalais-ugrilaiset marit
sivuun valtion viroista

Kuopiossa Pushkinin patsasta
esitetään siirrettäväksi muualle
"Se Pushkinin patsas joutaisi muualle"
luimme Savon Sanomista 7. 3. 2002

Marissa Pushkin on venäläinen
Kuopiossa
runoilija ja venäläinen
Molempi pahempi, jos
Pushkin ei olisi käynyt täällä

Edellisillä Pushkinin syntymäpäivillä mietin Venäjän tilannetta
ja koska Tshetsheniassa ei näy minkäänlaista muutosta
Pushkin oli ilmeisesti täällä

Ehkä hän on edelleen täällä,
koska Tshetshenian tilanteessa ei näy edelleenkään minkäänlaista muutosta
tai samanlainen muutos kuin Marimaalla

Kun huomasin Pushkinin asuvan jossain muualla
kuin Putinin Venäjällä
koska Tshetsehenian tilanteessa ei näy edelleenkään muutosta
olen etsinyt merkkejä Pushkinin vierailusta kaupungissamme

Merkkejä on,
Pushkin on koskettanut kaupunkiamme
me näemme sen joka päivä päätöksissämme
kuten tässä puistossa, jota runouden ankara käsi
on silittänyt etten sanoisi niistänyt
pintaa syvemmältä
kuten ihoa, jota hyväillen väristykset juoksevat
sydämeen asti
ja tulevina kesinä
kauneus kasvaa katsojan silmään
koska Puskinin käsi hipaisi täällä

Pushkin kävi täällä,
koska meillä on virtaa
tässä mikrofonissa
Jos Pushkin ei olisi käynyt täällä,
virtaa ei olisi, vaikka soittaisin
kymmenen puhelua, nyt vain viisi:

Keskuksen kautta toiseen keskukseen,
jonka mukaan tarvitaan tulosaluejohtajan lupa
Tekninen virasto ei anna energiaa, vaan pyytää kääntymään
Kuopion Energian puoleen.
Vestäjien hallituksen jäsenen Leppäsaaren neuvomana yhdistän
Sosiaali- ja tervysalan yksikön vahtimestarille
joka ohjaa kiinteistönomistaja Engelin puoleen
Engelin kansa päätämme tavata tässä patsaalla
ja kokeilla riittävätkö roikat ja toimiiko
Suomalaisen kirjakaupan kajari
Jos toimii, Pushkin kävi täällä

Nämä merkit minä löysin, entä te
missä te näette runouden kosketuksen
joka todistaa Pushkinin vierailusta
näkyykö se tässä patsaassa
onko se oikea merkki
vai Lipposen laatta

silmät auki ja korvat
kuuletteko runouden ääntä
Jos haju tai maku kantautuu nokkaanne
se todistaa: Pushkin kävi täällä

Kun runo syntyy
Pushkin on täällä

Sitä on jo esitetty poistettavaksi
Se joutaisi muualle

Savon Sanomien toimittajan mukaan:
"Kunnia Venäjän suurelle kansallisrunoilijalle
ja romantikolle, kauneuden ja vapauden
ylistäjälle, mutta eivät hänen juurensa täällä ole."

Koska hänen juurensa eivät ole täällä,
täällä on esitetty myös hänen kirjojensa poistamista
julkisista kirjastoista.
Yksityisiin ei ole vielä sillä tavalla puututtu,
mutta heidänkin juuriaan on ruvettu tarkkailemaan
sillä silmällä.

Niin että jos olette nähneet Pushkinin täällä
tai edes vilauksen merkistä, joka viittaa Peehen
kannattaa olla varovainen

joku voi pian koputtaa ovelle tai olkapäälle
ja todistaa, että juurenne eivät ole täällä
eivät voi olla, koska näette pushkineita
siellä ja täällä

Lähdetäänpäs mukaan
ja katsotaan kävikö Pushkin täällä
Älä rimpuile, tässä ei nyt runoilut auta
nyt mennään eikä meinata
suojella kaiken maailman ötököitä ja runoilijaa
eikä varsinkaan sen patsasta

Patsastelu on sitten erikseen
sitä kyllä löytyy joka päivä
mutta Pushkinin kohdalla hyväksyn patsastelunkin
jos edes yhtenä päivänä
näemme, että runous kävi täällä


JOUNI TOSSAVAINEN

tiistai 2. kesäkuuta 2009

2001


Vuonna 2001 kokoonnuimme Kuopion kaupunginteatterin edessä. In 2001, met in the city of Kuopio in front of the theater. Guest was a poet Juhani Tikkanen from the city of Turku.

Juhani Tikkanen
ALEKSANDR SERGEJEVITS PUSHKIN JA MATELI KUIVALATAR
(6.6.2001)

Mateli Kuivalatar oli 28 v. kun A. S. Pushkin syntyi Moskovassa 26.5.1799. (6.6.1799) Vuonna 1811 Pushkin menee Tsarskoje Selon lyseoon. Lyseossa Pushkinia kiinnostaa runous. Hän päättää Lyseolaiskautensa vuonna 1817 ja hän aloittaa virkauran ulkoasiain kollegiossa. Pushkin oli jo aloittanut runoilijan uransa. Lähimmillään Pushkin oli siis Matelia Pietarissa, noin 350 km etelään Koitereelta.
Mateli ja Pushkin eivät koskaan tavanneet toisiaan, vaikka heidän runoutensa muuten olivat synkronissa. Pushkin oli kiinnostunut yhteiskunnallisista seikoista; Venäjällä aina erityisen vaarallinen harrastus. Matelia kiinnosti elämä sinällään, hän hallitsi parantamisen saloja ja niihin loitsuja. Mateli lähes yksin joko laadiskeli, tahi muisti Kantelettareeseen sittemmin valitut runot.
Matelin runojalat iskevät samalla tavoin luontevan elävästi Suomen kielen ytimeen, mitä A. S. Pushkin naapurissa, sen vajaa 400 kilometriä etelään, runoili venäjäksi.
Pushkin aloitti Venäjän kirjallisuuden? Siiskö vasta 1800 - luvun alussako syntyi Venäjälle kirjallisuus?
Kun Pushkin vasta opetteli kirjoittamaan, keitteli Mateli lisätienestiä saadakseen viinaa Koitereen syrjäisellä pohjoisrannalla. Purosta kutsutaan vieläkin Matelinpuroksi. Sanotaan myös, että Matelinpurolla kasvaisi joitakin Matelin aikoinaan tarvitsemia lääkeyrttejä.
Kun Pushkin kuoli, oli Mateli melkein 65 vuotias. Matelin kuollessa oli Pushkin ollut kuolleena jo melkein 10 vuotta.
Pushkin oli etuoikeutettu tsaarin lyseon kasvatti. Suomessa Suomen kirjallisuuden esi-isäksi kohotettu, kuoputettu, A. Stenvall syntyi otolliseen maailmaan: sekä Pushkin että Mateli elivät vielä molemmat!
Helppo siinä olikin synnyttää, aloittaa suomalainen kirjallisuus.
Palkkiokseen Venäjän kirjallisuuden 'aloittamisesta' tsaari katsoi vallalleen edulliseksi karkottaa A. S. Puskinin pois piiloon. Aleksanteri I aikoi ensin muiluttaa Pushkinin joko Siperiaan tai Solovetskin luostariin, mutta suostui kuitenkin lieventämään 'pakko-loma-kohteen' Jekaterinoslaviin. Siellä Pushkin sairastui kuumeeseen. Kenraali Rajevskin perhe löysi hänet sieltä ja sai luvan ottaa Pushkinin mukaansa Krimille. Dekabristien liikkeen Eteläinen liitto kokoontui siellä ja Pushkin osallistui niihin ulkopuolisena. Liikkeen jäsenet eivät halunneet, että Pushkin sotkisi runoilijankaapunsa Joulukuun liikkeen riskeihin, eivätkä ilmeisesti täysin luottaneet tulisen ja leimahtelevan Pushkinin salassapitotaitoihinkaan, ja sitäpaitsi karkotettuna isänmaalleen vaarallista Pushkinia myös tarkkailtiin. Pushkin oli siis aktiiviliikkeellekin vaarallista seuraa?

JOULUKUUN LIIKE

Pushkinin onneksi, sillä Pushkinin ollessa 'opintovapaalla', oli Pietarissa suuret Joulukuun liikkeen hirttäjäiset, joihin monet Pushkinin tutut oli kutsuttu. Tovereita, joiden läsnäolo oli ja on Venäjällä tärkeätä. Elämän suuria perustarpeita ovat lähellä olevat Ystävät. Ilman tuttujaan ja läheisiä venäläinen riutuu ja vaipuu tylsyyden tilaan. '- Nitsivoo...'
Aleksanteri I kuoli 1825, ja siitä innostuneena Pushkin yritti lähteä silloisesta kotiarestipaikastaan maatilaltaan. Hän pukeutui valepukuun, mutta joulukuinen matka tyssäsi ylivoimaisiin estoihin: Ensin jänis juoksi tien yli; hyvin huono enne! Sitten tuli vastaan pappi. Hyvin huono merkki. Lopuksi vielä vanha talonpoikaiseukko tupsahtaa vastaan. Pushkin pelästyy ja palaa takaisin. Seuraavana päivänä (14.12.1825) olisi Pietarissa Senaatin aukiolla ollut Joulukuun liikkeen happening...
Aleksanteri I:n jälkeen tsaariksi siirtyy Nikolai, joka kutsuu Pushkinin Moskovaan. Nikolai ryhtyy Pushkinin henkilökohtaiseksi sensoriksi. Myöhemmät pahat juorukellot vihjaavat myös Nikolain ja Pushkinin vaimon välisiä salaisia vispiläkauppoja. Tarinat antavat myös kertoa, että ei Pushkinkaan naisten joukossa ihan toimettomana ajelehtinut.
Pushkin kuoli muutama vuosi A. Kiven syntymän jälkeen. Pushkin oli noussut maineeseensa, jota ennenaikainen, muodinmukainen väkivaltainen kuolema kenties vain kohotti.
Maineen mukana kaikkien päihin nouseva sokeutta ja pöyhkeyttä aiheuttava neste ilmeisesti loiskuilee ja on aina noussut ajoittain monenkin päähän. Pushkin ainakin tiesi arvonsa, kuten häntä ennen myös Horatius, jonka runoa Pushkinkin itselleen sopivaksi mukaili:
'Kokonaan en kuole', kirjoitti Pushkin. ja että 'polku hänen haudalleen ei ehdi kasvamaan ruohoa'. (Runossa Exegi monumentum - Muistomerkki .)
Pushkinin kotimuseossa Mojkan kanavan rannalla käy kova vilinä, kuin myös kaksintaistelupaikalla, Pietarissa Mustalla joelle Komendantin huvilalla.
Kuopiossa Pushkinin nenän edessä toivotaan löydettävän pommeja. Ajatellaan, että Pushkinilla ei olisi niihin mitään osuutta. Eikö?

PUSHKIN JA MAAILMANSOTA

(Oik. Reijo Holopainen)

Kuopio kuului Pushkinin runoilun elinaikana Venäjään. A. Kivi oli tavallaan Venäjän kansalainen koko elämänsä.
Silti Suomessa puhuttiin paljon ruotsia, entisen pitkä-aikaisen sortajamme pakkokieltä. Sadan vuoden Venäjän kausi ei riittänyt poistamaan vanhan sortajan kielisortoa.
Koko 1930-luvun kunnon suomalaiset kulkivat itätuulien vallitessa puiset pyykkipojat nenissään. Ja sitten oltiin haavi apposen auki, kun idästä taas lähestyi 'katala vainooja' rajan yli, jota urhea piskuinen Suur-Suomi vartioi, railon reunalla seisten, itää tähyten, auringon nousua vahtien. Raja railona aukeaa, Edessä Aasia, itä, vartioin vartija sitä...
Siinä kahinassa kävi kuten kävi, pommeja poksahteli ja putoili Kuopionkin lampiin. Parempi kuitenkin lampiin kuin Partasen ahvenkukko-uuniin!
Suomessa kirjallisuudentutkimus keskittyy lähinnä teksteihin, eikä kirjoittajan persoonaan. Henkilöpalvonnassa ei toki olekaan puolustelemista. Kaikki kirjoitettu teksti on myös kirjoittajansa näköistä.
Kirjoittiko Pushkin kirjallisuutta kansakunnan kansalaisena, vai yksilönä, omana itsenään?
Että kirjallisuus ei muka synny kirjoittajassa, vaan kirjoittajan ulkopuolella.
Että runoilijalle ei olisi myönnetty vuorosanoja kirjoittamiinsa runoihin, vaan että runous on kulloisenkin kansakunnan henkistä monopolismia: runot ikäänkuin adaptoidaan kirjoittajaltaan turvaan, hallitsijoiden piirongin laatikoihin; parhaat runot ylimpään laatikkoon kansakunnalle, ja epäterveet alimpaan. Viattomat, tiedon puusta tietoa ja ohjeita yltämättömät lapset avaavat ensin alimmat laatikot. Kenties vain käyttääkseen alinta laatikkoa astinlautana seuraavalle. Kaikki joilla on ollut kiipeilyikäisiä lapsia, tietävät kokemuksesta, että jos lukeva lapsi ylipäätään kapuaa piirongin ylemmille laatikoille, niin on suuri vaara, että koko piironki kaatuu, ja lukeva lapsi sen mukana.
Huolella direktiivien mukaiseen lukemispiironkiin kanonisoituihin runoihin kaatumisen jälkeen tuskin enää muisteta palata, vaan koko piironki-infrastruktuuri muistetaan vain siksi, että se on hutakka kaatumaan. Ja siitä syystä kansakunnan muistipankkiin säilöttyy kuva runouden vaarallisuudesta.

PUSHKIN JA KAAPPI?

(Oik. Esko Laitinen)

Venäjän runopiirongin ylin, vaiko ensimmäinen laatikko? Aleksandr Sergejevits Pushkinin geenipankki on säilöttynä Liiton arkkiin?
Suomessa A. Kivi sai toki eläessään paljonkin tukea ja kunniaa, vaikka yksi pölvästi, A. Ahlqvist hänet sitten runttasikin polkien mustimpaan hatelikkoon. A. Kivi vielä uskoi tuota tyhjäpää pelleä, Ahlqvistia.
Minulle on epäselvää, että lahottiko A. Kiven pään ja terveyden enemmän kuitenkin perinteinen huono suomalainen viinapää.

KAKSINTAISTELUT JA PUSHKININ KOHTALO

Osumisen teema:

Totinen tosi oli toisin.
Totuus on aina
totinen. Toisen kannalta.
Ei siitä ole koskaan pidetty.
Ei ennen,
varsinkaan jälkeen.
Päinvastoin. Pimeässä
harmaakin on musta
ja valkeassa musta näkyy;
ampujan hattu, kuin puun latva
taivasta vasten. Oikea asia ei erotu.
Ei osaa.
Luoti, osuu.


(Runo "Oikea asia ei erotu" kokoelmasta Kolmen Hevosen vaunut)
Kaksintaistelut olivat kiellettyjä. Kehittelin teoriaa, että olisi ollut tapana taistella siten, että kunniat pelastuivat molemmilta; tähdättiin dramaattisesti sinnepäin, mutta ammuttiin sitten ohi. Pahaa kuitenkin pelkään, että tämä sinällään oiva teoria ei ole totta. Puskinhan kuoli D' Antesin ampumaan luotiin, ja se luoti osui vatsaan. Tsaari lähetti oman hovipuukottajansa Pushkinia hoitamaan. Jälkeenpäin on arveltu että sinällään kenties hyvässä tarkoituksessa tehdyt lääkintätoimet pikemminkin varmistivat Pushkinin menehtymisen, että ilman 'sorkkimista' hän olisi saattanut jopa jäädä elää kituuttamaankin. Helppoa jälkipuhetta. Pushkin kuoli, fyysisesti, mutta jäi muuten kummittelemaan. On myös todettu Pushkinin olleen aktiivisen osapuolen kaksintaistelun haasteen heittämisessä. Eli sai mitä tilasi?
Stalin ei uskaltanut 'koskea' Pushkiniin, koska Venäjän kansa suuttuu hirveästi, jos joku yrittääkin mollata heidän ikiomaa ja pyhää A. S.säänsä.

KUOPION VALKEISLAMPI?

Etteikö Valkeislammen pohjalla lymyilevät pommit vain olisi Stalinin kosto A. S. Pushkinille? Mahtoiko pommeissa lukea, että terveisiä A. S.:n tulevalle patsaspaikalle, Pihkovasta, syleilevin terveisin J. S. Taru on usein totuutta valjumpaa. Valkeampaa. Valkeislammellakin?

Aleksandr Sergejevits Pushkin oli ihan yliveto tyyppi, jonka synttäreitä kannattaa aina viettää.

Hyvää syntymäpäivää, A. S.!

Lisäystä ja aineistoa:

Mateli Kuivalatar (Magdalena Kuivalainen) s. 8.5.1771, k.29.12.1846 syöpään. (ja vasta 11 vuotta myöhemmin Suomessa kävi Suuri Nälkä.) Matelilta on yli 90 runoa Kantelettaressa. Mateli muutti 1797 Matelin kotitaloon Huhuksen Siitariin, jossa asuivat vuoteen 1820. Sieltä Mateli muutti Huhukseen.

Vilu mulle virttä virkkoi,
sae saatteli runoja.
---
Oli mua kuuset kuulemassa
hongan oksat oppimassa.

(Mateli)

Pushkin kuoli tammikuun 29. pvä (toisen ajanlaskun mukaan 10.helmikuuta) 1837. Hän oli siis 38 vuotias. Pushkinin ruumis kiidätettiin kansalta salaa yösydännä kolmella hevosella kiidätettynä Pskovin lääniin, Svajatogorskin luostarin hautausmaalle. Ja Mateli 65 vuotias.

Mies runon, vanki kunniansa
Siis sortui juoruun ilkeään,
Hän kaatui kuula rinnassansa
Ja koston kaihoin painoi pään!

...
Te ette saastaisella verellänne pestä
Pois runoilijan verta voi!


Noin kirjoitti Lermontov runossa "Runoilijan kuolemalle." Ja tämän runon Valtakunta palkitsee Lermontovin pakollisella lomareisulla Kaukaasiaan...
Lönnrot eli 1802 - 1884. Kalevala ilmestyi 1933 ja Kanteletar 1840, siis vielä Matelin eläessä.
Kuinka paljon Mateli sai SKS.ltä tekijänoikeuskorvauksia?
Ilomantsiin ollaan puuhaamassa matelin Loitsu ja Rohto - päiviä, joita vietettäisiin Matelin syntymäpäivinä 8. toukokuuta Matelinpurolla Koitereella.

Kaisla ei kuole;
se vain vaihtaa asua,
talvea varten.


JUHANI TIKKANEN

perjantai 29. toukokuuta 2009

2000


Vuonna 2000 Pushkinin synttäreillä runoja kuultiin Ritva Kolehmaiselta, Reijo Holopaiselta ja Jari Voutilaiselta.

In 2000 Pushkin was consulted birthday poems by Ritva Kolehmainen, Reijo Holopainen and Jari Voutilainen.

Voutilaisen sarja "Aikataulu" julkaistiin samana vuonna VB-valokuvakeskuksen ja Vestäjien yhteisjulkaisussa Amerikan Anttola, jonka toimitin.

Pushkinin patsaalla Suomalaisen kirjakaupan Sanna-Liisa Kiiskinen julkisti myös Kirjan ja ruusun päivän runokilpailun voittajan Leena Koiviston.

On the statue of Pushkin bookstorekeeper Sanna-Liisa Kiiskinen also published the winner of poetcomeption. She was Ms Leena Koivisto.

Mordvan Pushkinin kuvasin Saranskin pääkirjastossa 25.8.2000. I took this photo of Mordoviya Pushkin in Saransk main library 25.8.2000.



LENINGRADISTA ON PITKÄ MATKA PIETARIIN
(6. 6. 2000)

Sininen uni Leningradissa

Televisiossa näin miehen
ja siniset kädet, jotka
täyttivät kynänsäiliöitä
- kuulamustekyniä.
Kyniä, kyniä
- kyniä suomalaiset osaavat.
Tavara vaihtaa omistajaa,
markan kynä ei kauan kirjoita.
Vanha mies puhuu
hiljaisella äänellä
ja kädet toimivat kuin koneet
omaan tahtiinsa.
Kädet sinistyvät
päivä päivältä enemmän
väri nousee ranteisiin, kainaloihin
pilkuttaa naaman
imeytyy verenkiertoon
- siniverinen mies.
Mies näkee sinistä unta,
lamppu sammuu otsalla.


UNOHDAN PIETARISSA - MUISTAN PIETARIN

Rautainen tie
juna lonksuu eteenpäin kyljet natisten
Jo Karjalan koivikot tuuhettuu -
Missä?
Talot nököttävät ankeina radan varrella:
kadonneen kauneuden puutalot
ja harmaatiiliset neukkutalot
- elämän ristiriita
Astun junasta asemalaiturille
hajumuisti palaa

Ystävä mersulla vastassa
tiiliä ja lohta Stockmannilta
Muutama vuosi sitten
tuliaispyyntö: Leipää!

Älä juo vettä,
älä käy vessassa -ohje muistissani
kuljen kaupungilla
Eremitaasissa viivyn päivän
sotasaalis-taulut vangitsevat
Monet ja muut
Taideaarteet mykistävät
lois ei yllä vessan oven taa
On aika lähteä kun patsaat alkavat näyttää
kaikki samanlaisilta möykyiltä

Kaupunki pesee kasvojaan
talojen kuoret tuijottavat
ontoin silmin tulevaisuuteen
Uusrikkaat bisnesmiehet
- muotilehtien kiiltokuvat -
yrittävät naiset kohtaavat
loistohotellissa
Minulla varaa vain vessakäyntiin

Katu kukkii kansainvälistä
mainoksia ja suomalaista makkaraa
jäätelökesä huhtikuussa
Torilla kanankoivet kioskin ikkunassa
auringon raaka kypsytys
Ihmiset nousevat maan alta
talvenkalpeina he puskevat Nevan tuulta päin
Juokse henkesi edestä jalankulkija
prospektilla olet lainsuojaton
mutta ulitsalla väkimassa vyöryy
päin punaista

Metron rapuilla nainen
vauva sylissään
kerjää
Se sattuu sieluun
Ojennan setelin - paljon nollia
Likainen käsi nappaa ruplan
kopeekat turhaan helisevät
Dievuska, dievuska! nainen
heiluttaa kortteja perääni
- nekin likaisia

Kuuntelen kanaaleilla
möyrin myyränä metrossa
enkä pääse oikealla asemalla ulos
Eksyn ja tiedän olevani Pietarissa
Kolmekummentä suomiraha:
tunnin matka takaisin
katu vilistää taksin lattian reiän alla

Chopinin sävelet rauhoittavat
musiikki ei tunne kielirajoja
Vladimir Sakinin sormet
kirmaavat koskettimilla
Suljen silmäni elähtäneessä salissa
punaista samettia ja kultaa
Unohdan paikan, ajan
hajuvesien sinfonia pakoittaa muistamaan
lava täyttyy kukkasista
Kyrillinen kakofonia ympärilläni
kulkeudun ulos kadulle
vaellan Nevan sillalle
Pietari kaivaa koloa sydämeeni
Tiedän että palaan


RITVA KOLEHMAINEN

HAAPANA LAULAA ÖISIN

Haapanan signaalimainen laulu viiltää kesäyön kosteaa ilmaa.
Lammen haapanat kirkastavat tietoisuutta. Ääni kantaa ajatukset alkumatkaan.
Nuo tietämättömät eivät tunne ja tiedä samoin kun minä. Vain ammoisten tietäjien sanat
kertovat niille maailman mysteeriokouluista. Haapanan laulu ei kanna sanojen ruumiita.

Ernest Hemingwayn mukaan runoilijan täytyy rakastaa sanoja. Sanoja kai hän rakasti
silloinkin, kun naisten sääristä puuttui puristus, kun käsi nosti aseen omalle otsalle.
Sanojakin enemmän rakastan sitä ihanaa henkistä virtaa, sisäistä viisautta, josta sanat
syntyvät. Maailman syntysanoista alkaen. Egon ajatussignaalit hukkuvat janon sammuttavaan
virtaan. Sanan kuuruumis kuolee pois.
Kuten haapanoiden inspiroima ajattelija oivaltaa. Rakkaus sanojen ruumiisiin johtaa
negrofiliaan.
Vanha minä muistaa kirjallisuusesitelmät: nuo pahimman sortin ruumiinvalvojaiset.


MENNINKÄISIKSI METSIIN

Käänsin toimiston. Paperit pataan - näyttöpääte paskaksi potkulla parilla. Mitä järkeä tässä on. Karkasin tuoreilta tuoksuviin mäntymetsiin. Jo pistää nokaan elämän eliksiiri. Keväisin nuo puut viisaat valavat ihanan eetterinsä ilmaan, jota ahmin kuin hullu jäätelöä. Tule sinäkin, kirmaise karuille kankaille työn, väsymyksen tai sairauden raskauttama. Männyt olivat tukeni jo nuoruuden agnostisissa kriiseissä, minuuden vaikeissa vaiheissa. Olimme yhtä ja tulimme taas yhteen. Luulen muuttuneeni menninkäiseksi. Saan valkotakit perääni.

Tiedäthän, ystäväni, mitä yhteistä oli Che Guevaralla ja Yrjö Kallisella. Oli heillä nimenomainen yhteinen nimittäjä, josta todistaa jokainen teko, puhe ja kirjoitettu sana. Jos sen osaat kertoa löysin rantein, olet kulkenut jo monta askelta samaa tietä. Niin valosta syntyvät teot ja ajatukset odottavat jo sinuakin, ystäväni. Viittaan sielullishenkiseen uudelleen syntyprosessiin, ystäväni. Viittaan universaaliin rakkauden lakiin, rakas ystäväni. Viittaan valaistuneiden viiteryhmään, ystäväni skeptikko.


TIETOISUUDEN OLEMUKSESTA 1. (GUEVARA)

Miksi ruma tyttö ei tanssi yksin?
Selitän esimerkein valaistuneen tietoisuuden olemusta, venäläinen ystäväni. Kerron miksi Che Guevara haki aina juhlien rumimman tytön tanssiin? Se oli Gueavaran tie, oleminen on tietoisuuden tila.
- Mutta eikö tuo ole hieman vaarallista epäitsekkyyttä, lopulta kysyt.
- Se näyttää vaaralliselta maailman silmissä - Guevara kaatui latinalaisen Amerikan viidakkoon.
Jokainen kivitetty profeetta todistaa vaarasta, mutta tiedätkö, ne kivet ja luodit eivät satu.
Tunteeko umpihumalainenkaan kaatuessaan kipua tai syyllisyyttä.

VENÄLÄINEN SIELU

Mitä saivat aikaan ne runojesi vapaamielisyydet. Vanha Venäjä nousi takajaloilleen.
Nythän puhuu joku muu kuin pyhä ja viisas.

Se miettii joll´ on mieli. Ajatus ei armahda moraalin kahta muotoa, ei liioin kolmea, tai neljää moraalia.
Jos moraalia on, olkoot se yksi ja sama.

Liian pian kuuluu metsästä armahtava laukaus.
Päättyi aikasi, työsi jaloon reikään kallossasi.
Kaaduit saapaat jalassasi, Pushkin. Olit piikki lihassa Venäjän.
Mutta jo Raamattu varoitti sinua runoilijaa tappamasta: "sinua ei saa tappaa".
Sinua ei voi tappaa.


VIGILIA

Menin Vigiliaan. Tapasin siellä nöyrän ja paljon kärsineen kirkon. Tämäkö kirkko manasi Tolstoin eli Pietarin helvettiin? Tähänkö kirkkoon Jumala sitten antoi Stalinin marssittaa hevoset?
Kuuntelin vigiliaa. Se oli kaunis ja nöyrä kuin anteeksipyyntö, ja harras kun anteeksianto.


REIJO HOLOPAINEN

Kirjan ruusun päivän runokilpailun voittoruno
Pushkinin patsaalla vuonna 2000


Kädet ojentuvat
iho koivunlehden ohut,
sivele minua
sormieni välistä.


LEENA KOIVISTO

lauantai 23. toukokuuta 2009

1999



Kaksisataa vuotta Pushkinin syntymästä. Kuopiossa juhlittiin kolme kertaa: 6.6. Pushkinin patsaalla, Vestäjien Pushkin ProSpektillä 25.9. ja Heikki Viitalan musiikikeskuksen pääjuhlassa.

Two hundred years of Pushkin's birth. Kuopio celebrated three times: 6.6. on the Statue of Pushkin, organisation of local writers Vestäjät with "Pushkin ProSpect" 25.9. and Heikki Viitala with officionals in the Musiikkikeskus.

Vuoden 1994 ensimmäisillä Pushkin syntymäpäivillä toivoin runossani "hurmetta Pushkinin ja e.e:n", ja vuonna 1999 saimme nähdä runoilija Ilpo Tiihosen verta Kuopion torilla.

The 1994 Pushkin's first birthday I hoped in my poem "blood of Pushkin and e.e's", and in 1999 we were able to see the poet Ilpo Tiihonen blood Kuopion the square.

Kirjastossa oli Pushkin-näyttely, ja Tiihonen ja Jukka Mallinen lukivat Valkeisen lammen rannalla suomennoksia juuri ilmestyneestä valikoimasta Muistomerkki.

SANEERATTU
(6. 6. 1999)

Minulla oli vihreä talo,
lasinen kuisti, pihan korkeat puut.

Minulla oli vihreä talo.
Lapsi ja mies, pihan perällä koira.

Minulla oli vihreä talo.
Lapsella lelu, miehellä auto,
koiralla kaikuva haukku.

Minulla on vihreä talo.
Muistot.
Niiden lasinen haukku.


OODI NÄLKÄMÄÄN LAULULLE

Isäni maan saviset viilut
kasvavat puita.
Isänmaani saviset viilut
ruokkivat muita.

Tiedostoissa lepää isäni maa.
Näyttöpäätteillä kukkii isänmaa.

Isäni maan saviset viilut. Vielä.

TARJA LEINONEN


TATJANAN LAULU
Song of Tatjana

Aleksandr Puškinin Jevgeni Oneginin pohjalta 1999

TATJANA:
Olen Tatjana, minua Tanjaksi kutsutaan. Ja sanotaan sellaiseksi joka istuu hiljaa ikkunasta katsellen. Mutta nyt on minun vuoroni puhua, kertoa Jevgeni Oneginista, tuosta, joka varastelee sydämiä ja viskoo niitä kuin pieniä kiviä järveen.
Hänen ensimmäinen käyntinsä meillä herätti paljon kohua. Naapureilla riitti juorun jauhamista. Supistiin ja vihjailtiin; eikä syyttä, ei tietenkään. Ne sukaisivat minulle sulhasen, ja varma huhu tiesi että häitä jo valmisteltiin. Harmistuin juoruista, mutta ne jäivät salaisesti elämään ajatuksiini ja voittivat lopulta sydämeni. Talven yli itänyt siemen puhkesi kasvamaan keväällä. Silmäni avautuivat: se on hän! Hän se on! Uneksin yötäpäivää hänestä. Kaikki oli häntä, kaikki hänestä puhui: maa ja metsä ja tuuli lauloivat hänen nimeään.
Voi minua hupakkoa, joka toiveikkaana jätin kohtaloni tyrannin käsiin. Aavistin että sorrun. Mutta sitä ennen sokaistuna tahdoin hurmaantua hekumasta ja juopua lemmen taikajuomasta. Haaveet ja onnen odotukset kiusasivat minua kaikkialla. Lemmen kaipuu ajoi minut iltaisin puistoon, jossa kuu vartioi taivaankantta ja satakielen laulu helähti lehvikössä soimaan. Vereni kiehui ja poskissa leiskui puna. Ja kaikkialla tunsin hänet.
Öisin kääntyilin kuumissani vuoteessa, mutta sairas en ollut vaan rakastunut. Tunsin miten väkevä käsi veti minua häntä kohti. Hän oli aina mielessäni, ja niin syntyi kirje ihan itsestään. Mutta miksi lähetinkään sen!
Kirjoitin, en voinut muuta. Kuin olisin tehnyt pahaa, te varmaan halveksitte minua. Siltikin toivon, että minulla olisi edes toiveen murunen saada teidät vieraaksi. Ajattelen yötäpäivää ensi tapaamista.
Miksi tienne osui tänne maaseudun hiljaisuuteen? Jos en tuntisi teitä, en olisi koskaan syttynyt tähän hehkuun vaan olisin löytänyt miehen, jonka puolisona olisin täyttänyt äidin ja vaimon osan. Mutta nyt... enää ei kukaan voi voittaa sydäntäni, olen sinun ikuisesti. Tiedän että rakas kuvasi seuraa minua kuolemaani asti. Jo varhain tunsin sisälläni syvän katseesi ja kuulin pehmeän äänesi. Sinä olit unelmani, paras minkä tiesin. Niin tulit ja minä vapisin ilosta: se on hän!
Puhuit minulle, kun istuin yksin uneksimassa ja hain rauhaa sydämeni polttelulle. Ja enkö silloin nähnyt hahmosi hämärän yön läpi! Taivuit puoleeni, silitit ja lohdutit minua. Ja sanasi solisivat kuin lempeä puro.
Asutko taivaassa vai helvetissä? Pyyhi epäilyni pois. Vai onko tämä unta, ehkä kohtalo onkin varannut jotain muuta minulle? Ei, minulla ei ole muuta kohtaloa. Ota minut ja suojaa minua! Kuihdun tähän ikävään, se vie kaikki voimani. Odotan sinua, anna sieluuni toivo tai revi pois tämä näännyttävän raskas uni!
Lopetan tähän, minua pelottaa lukea nämä rivit. Silti en voi muuta kuin luottaen turvautua teihin.
Päivä kului hitaasti kun odotin vastausta, kului toinen, kolmaskin, mitään en kuullut hänestä. Miksi hän ei vastaa, joko hän unohti minut?
Mutta sitten yhtenä iltana näin salaisen merkin: ikkunan huuruun piirtyivät kirjaimet J ja T. Silloin kuului kavioiden kopsetta... hän saapuu! Juoksin ulos kevyemmin kuin pilven varjo, lensin häntä vastaan, vihdoin tulin joelle ja lysähdin maahan hengästyneenä. Toivoin vielä, vaikka epäilyn mato kaivoi sieluani. Odotin rakkaani tuloa, luotin yhä, mutta hän ei tullut. Toivoni sammui pois.
Olin jo aavistanut mitä hän sanoisi, kun lopulta tapaisimme. Näin hän puhui: "Sananne ovat minulle rakkaat, niissä laulaa luottavainen sielu viattomasta lemmestä. Vilpittömyytenne on saanut minussa eloon jo kauan sitten kuolleet tunteeni.
Jos perhekuvitelmat saisivat minut hetkeksikään valtaansa, ei voisi olla somempaa morsianta kuin te. Mutta en ole luotu onnea varten, se on minulle vierasta. Tulisimme katumaan liittoamme. Vaikka rakastaisin teitä aluksi, onnemme jäähtyisi ja karkaisi pian tiehensä. Kyyneleenne saisivat minut raivostumaan ja kiveksi kovettumaan. Onko surullisempaa kuin kuin koti, jossa vaimo itkeskelee kurjaa miestään yksinäisinä iltoina? Ja mies tietää vaimon arvon, mutta tuskin itseään kestäen murjottaa omassa yksinäisyydessään. Se osa olisi teille kovuudessaan armoton, enkä haluaisi sitä teille.
Haavemieli ei palaa enää, se on minulle mennyttä. Kaipaan teitä kuin veli sisarta, en halua muuta kuin ystävyyttänne. Toivon että haaveenne vaihtuvat, eikö vanha kuva haihdu uuden rakkaamman edestä? Te rakastutte uudestaan. Toivon että opitte itsehillitsemisen taidon, sillä muut eivät piittaa tunteistamme hitustakaan."
Kuuntelin hiljaa hänen sanojaan. Ja kun hän tarjosi käsivartensa, nojauduin siihen aivan muissa maailmoissa, poissa tolaltani. Silti uneksin vielä, vaikka pääni oli jo painunut. Kuljimme käsi kädessä hiljalleen, joka askeleella kauemmas toisistamme.
Hän lähti, minä jäin. Rakkaus on ehkä todellisempaa kuin ystävyys, se vie läpi myrskyjen kohti elämämme kirkkainta tähteä, mutta silti siitä tulee helposti vain paholaisen leikkikalu. Ketä siis rakastaa, kehen luottaa? Kuka ei jätä tai petä? Kuka voisi tuoda mielihyvää ja kysyisi myös minun mieltäni? Kuka huolehtisi, kestäisi vikani, eikä koskaan tuskastuisi...? Me hukkaamme elämämme turhiin houreisiin. Siksi, ystäväni, rakastakaa itseänne! Ei voilla herttaisempaa rakastettavaa!
Toiveeni lakastuivat kuin helteen polttaman ruusun terälehdet. En saanut öisin unta, terveyteni häipyi, hymyni sammui. Minä kuihduin, kävin kalpeaksi - vaikenin. En välittänyt mistään, en ajatellut mitään.
Luulin jo unohtaneeni, kun taas tapasin Oneginin. Hän tuli nimipäivilleni ja istahti minua vastapäätä, mutta minä tärisin kuin pelästynyt lintu. Minun oli vaikea hengittää ja luulin pyörtyväni. Mutta Onegin ei sietänyt herkkyyttä, ei pyörtymistä tai kyyneleitä. Hän suuttui ja hänen katseensa pelotti minua.
Myöhemmin sinä iltana Onegin ja Lenski riitautuivat keskenään, kun Onegin oli kiusannut Lenskin mustasukkaiseksi. He joutuivat kaksintaisteluun, jossa Onegin ampui kylmästi ystävänsä. Äkkiä kaikki oli hiljaista kuin asumattomassa talossa, jossa kukaan ei liiku. Onegin lähti pois. Minä vaivuin yksinäisyyteeni ja suruuni. Vain hänen muistonsa toi sydämeeni kiihkeän kuohun. Rakastin häntä, vaikka minun olisi pitänyt vihata tuota murhaajaa! Aloin nähdä kirkkaammin, kuka oli saattanut minut tähän tuskaan, kenen takia kohtalo oli pannut minut huokailemaan. Paholainen on hyvän ja pahan outo sekoitus, taivaan tai helvetin luoma enkeli.
Äitini halusi naittaa minut, mutta minä hylkäsin kaikki kosijat. Äitini ei antanut periksi, ja lopulta hän sai minut muuttamaan Moskovaan. Tunsin itseni vieraaksi. Minut kutsuttiin tuliaisjuhlaan sukulaisten luo. Vastahakoisesti kävin kukkuraisiin ruokapöytiin, kuuntelin heidän kipeitä sanojaan: “Oot kasvanut!”, ”Minä pitelin sua ristiäisissä.”, “ Ja minä kannoin sylissäni, kun itkit.”, “Minä nipistin korvaa. Aloit rääkyä.”, “Mutta minä annoin piparkakun!”.
Mummot siunailivat ääneen ajan pakenemista, ja heidän hienot tyttärensä, nuo Moskovan sulottaret, tutkivat minut tarkkaan. Olin heistä kumma maalainen, joka istui hiljaa juhlassa. Muut vieraat hävisivät äkkiä, ja vain muutama jäi. Sillon täti pukkasi minua kylkeen ja sopotti korvaan: "Näetkö tuon komean upseerin, joka katselee sinua?" Minä yritin: “Missä, heitähän on kaksi...tuo paksuko?" Ja tädit riemastuivat: "Tanja, ota onnittelut!" Niin minä tapasin kenraalin, josta tuli aviomieheni.
Olisin varmaan elänyt tyytyväisenä, mutta kohtalo ajoi Oneginin taas tielleni. Hän oli seuraillut minua jo jonkin aikaa, olin nähnyt kutsuilla hänen jo hieman harmaantuneen, nuorena vanhenneen hahmonsa. Onegin ei saanut rauhaa, vaan kuljeskeli ikävissään ilman perhettä, toimintaa ja elämän suuntaa. Hänestä ei ollut miestä mihinkään, hän nääntyi yksin. Yhä hän viihdytti tunteitaan mutta ei kestänyt kauan, kun hän kyllästyi.
Kun hän oli nähnyt minut kenraalin puolisona, hän oli syttynyt minuun uudestaan. Kuinka olinkaan muuttunut, kuinka muuttunut hän! Onegin rakasti viimeinekin vakavasti, hän hautoi vain yhtä ajatusta: minä olin hänen ajatustensa polttava kohde. Silti en ollut häntä huomaavinani, vaikka olin ollut salaa levoton hänen vuokseen.
Lopulta hän kirjoitti minulle kirjeen, kun en ottanut häntä vastaan (Oneginin kirje:) Tiedän että loukkaan ja suututan teitä tällä surullisella tunnustuksella. En tiedä miksi kirjoitan ja annan aiheen pilkkaan.
Kun tapasin teidät ensimmäisen kerran, näin hellyyttä johon en rohjennut uskoa. Sokeana tottumuksesta en edes ajatellut, että luopuisin tympeästä vapaudestani. Vielä toinenkin seikka veti minua eroon teistä. Yritin unohtaa kaiken, kun Lenski kuoli. Katkoin kaikki siteet ja mietin että viimein koittaa vapahdus, ei onni. Mutta seurasi vain kirous ja sain rangaistuksen.
Minne kuljette, sinne myös minun ajatukseni kulkevat. Hetket ovat kalliita, turha ikävä raahaa pois elämäni lasketut päivät. Se on raskasta kestää. En toivo muuta kuin olla lähellänne, nähdä teidät joka päivä. Vain silloin jään elämään. Tiedän että tämä pyyntö haihtuu kuin vesi hiekkaan. Tietäisittepä millaista on se kauhu, kun nääntyy rakkauden janoon! Veren kuohu ei laannu järjen avulla. Tahtoisin heittäytyä jalkojenne juureen, rukoilla ääneen, hellytellä sieluanne, mutta voin lähestyä teitä vain teennäisesti, puhua kylmästi ja rauhallisesti, arvokkaasti käyttäytyen...
Hän lähetti monta kirjettä ja sai vastaukseksi vain hiljaisuuden. Olin kylmä kuin tammikuun pakkanen. Enää en itkenyt hänen vuokseen. Silti hän ei jättänyt minua rauhaan, ja kerran hän tuli, lankesi polvilleen. Katselin ilman vihaa häntä, en kääntynyt pois. Ja lopulta sanoin hiljaa:“Onegin, nouskaa, antakaa minun vuorostani puhua. Olin nuori kun tapasimme. Rakastin teitä, sitä en kiellä. Mutta millaisen vastakaiun sain? Armottomuutta, kylmyytttä. En syytä teitä, olitte suora, ja sen takia ihailen teitä. Mutta te ette mieltynyt vaatimattomaan tyttöön, miksi siis nyt seuraatte minua? Mikä on muuttanut mielenne? Siksikö että olen rikkaan ja monista taisteluista kuulun miehen puoliso? Vai siksi että muita kiinnostava häväistys toisi teille seurapiirikunniaa?
Minua itkettää... jos olen vielä mielessänne niin tietäkää, että kipeät herjauksenne ja kylmän järkevä puheenne olisivat minulle mieluisampia kuin kirjeenne ja rukouksenne. Miksi tulitte? Voi pienuuttanne! Teidän orjamielenne säälittää minua!
Kuinka elin lähellä onneani! Mutta nyt on myöhäistä, en voi muuttaa osaani. Kun olitte jättänyt minut, millään ei ollut enää väliä. Uhrauduin ja puin morsiushunnun ylleni. Nyt eroamme iäksi. Olen uskollinen toiselle, minulla on hitunen onnea ja sitä ei voi minulta mikään viedä”.

PAULI KALLIO