1836

Aleksandr Pushkin kirjoitti vuonna 1836 ehkä tunnetuimman runonsa "Exegi monumentum - Muistomerkki", joka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen. Runon ensisäkeistöt koristavat Kuopion Pushkinin patsaan jalustaa Valkeisenlammen rannalla.

Pushkin wrote in 1836 perhaps the best known poem "Exegi monumentum", which was published after his death. Poem to the first verse adorn Kuopion Pushkin statue tripod just near by the pond Valkeisenlampi.

Exegi monumentum – Muistomerkki

Loin itselleni muistomerkin aineettoman.
Sen luokse kansan tie ei nurmetu.
Se ylös nostaa huipun kapinoivan.
Ei sinne kolossitkaan ulotu.

Kokonaan en kuole. Pyhään lyyraan sieluni
jää elämään. Se maisen tomun voittaa.
Kuulu olenkin kun vielä edes yhdelle
runoilijalle aamu koittaa.

Ja maine kulkee laajaa Venäjätä pitkin.
Minut tuntevat kaikki kansat, maat –
ylväs slaavien heimo, suomalaiset,
ja vielä villit aron asukkaat.

Kauan rakastaa minua kansa. Hyvyyttä
kun lyyrallani herätin. Ankarana aikanani
julistin vapautta. Ja lempeyttä
langenneille rukoilin.

Nöyryys jumalalle on hyve runottarien,
ota vastaan loukkaus ja maine mielin tasaisin.
Sen moitteet, ylistelyt mennä ohi korvien,
äläkä kiistele kanssa tomppelien.

(Suom. Erkki Peuranen, 1988)

Muistomerkki

Loin itselleni muistomerkin aineettoman;
sen luokse vievä polku ei käy ruohoihin;
se ylemmäksi nostaa huipun ylvään, oman
kuin patsas Aleksanterin.

Ei! kokonaan en kuole! Lyyran henki pyhä
jää tomumajan maaduttua elämään,
mua kiitetään, jos taivaankannen alla yhä
on laulajata yhtäkään.

Niin maine kulkee laajaa Venäjätä pitkin,
mun nimeäni kaikki kielet lausuvat:
niin slaavit kuin myös suomalaiset, tunguusitkin,
kalmukit, aroill’ asuvat.

Ma tiedän, että kauan rakastaa mua kansa,
hyviä tunteita kun siinä herätin
ja ankarana aikanani vapauttansa
ja lempeyttä ylistin.

Oi muusa, ole kuuliainen Jumalalle:
niin kestä pilkka, älä etsi kunniaa
äläkä sorru kiitoksen tai moitteen alle,
on turha tyhmää vastustaa.

(Suom. Lauri Kemiläinen)

Exegi Monumentum

I have erected a monument to myself
Not built by hands; the track of it, though trodden
By the people, shall not become overgrown,
And it stands higher than Alexander's column.

I shall not wholly die. In my sacred lyre
My soul shall outlive my dust and escape corruption--
And I shall be famed so long as underneath
The moon a single poet remains alive.

I shall be noised abroad through all great Russia,
Her innumerable tongues shall speak my name:
The tongue of the Slavs' proud grandson, the Finn, and now
The wild Tungus and Kalmyk, the steppes' friend.

In centuries to come I shall be loved by the people
For having awakened noble thoughts with my lyre,
For having glorified freedom in my harsh age
And called for mercy towards the fallen.

Be attentive, Muse, to the commandments of God;
Fearing no insult, asking for no crown,
Receive with indifference both flattery and slander,
And do not argue with a fool.

(Trans. Avram Yarmolinsky)

(Before publishing Pushkin’s “Monument” Vasily Zhukovsky was clever enough to change “Alexander column” to “Napoleon’s column”, alluding to the Vendôme column in Paris. For quite a long time Pushkin’s text read like this, with Zhukovsky’s correction: “Наполеонова столпа”. These very words were engraved on the pedestal of Opekushin’s immensely popular monument to Pushkin in Moscow.)