keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Runoillaanko kävelemällä sunnuntaina 6.6.2021

 

Itkonniemen runokävelyllä 6. huhtikuuta 2021.

 

“A poem is never finished, only abandoned.”
Paul Valery


Runokävely
 

Puhumalla runoilija painautuu yleisöään vasten runokävelyllä. Aloitin runokävelyn harjoitukset kuopiolaisen Itkonniemen hiljaisimmalta rantapenkiltä tuiskuisena tiistaina 6. huhtikuuta 2021.

Ensimmäisen runokävelyn toinen rasti 6.6.2016.
Matkan jatkuessa kenen tahansa mukaan ehtineen runo olisi voinut pysäyttää kävelijät kuulolle. Mutta ensimmäinen treeni kävelikin posthumanismin ja käsitetaiteellisen teoksen suuntaan, kun yleisönä istui ja viesteijään merkkasi vain Onni-koira. 

Kävelyrunouden Suomen ensi-ilta koettiin viisi vuotta sitten Valkeisenlammen rannoilla Kuopiossa  Aleksandr Pushkinin synttäreillä. Muistutus siitä, että seuraaviin Pusselin synttäreihin on aikaa tasan kaksi kuukautta, määräsi myös runoharjoitukseni päivämäärän.

Jos Pusselia juhlitaan runokävelyllä sunnuntaina 6. kesäkuuta 2021 kello 12.00, Valkeisenlammen kiertäjien askelmerkeiksi saattaisivat sopia nämä:

Motto

Kävelyrunous on ennen muuta ekologista runoutta, hiljaista juurtumista ja yhteisöllistä taidetta, joka uusiutuu suusanallisesti.

 

Kävelyrunouden lähtöviiva löytyy Joseph Beuysin sloganista: "Jokainen ihminen on taiteilija." Kävelyrunouden maalissa odottaa maailman muuttaminen samalla tavalla kuin Beysin sosiaalisessa kuvanveistossa, jossa taiteen keinoilla pyritään yhteiseen hyvään. Näin myös runous voi olla osaltaan ratkaisu maailman yhteiskunnallisiin ja ekologisiin ongelmiin. Jos runoilen sinulle kävellessäni, tai kuorin perunan, ja teen sen mahdollisimman huolellisesti, että saisit mahdollisimman hyvän runoperunan, se on laajennetun taidekäsityksen mukaan taidetta.

 

Toteutus 

Käytännössä kierretään Valkeisenlampi ja polun varrelta löytyy runouteen liittyviä rasteja, jotka imponovoivat ihmistä tärkeimpään: keskustelemaan toisen kanssa runouden kautta. Reitti jatkuu Bierstuben kautta Sampoon, jossa jaetaan kaikki rastit kiertäneelle palkinto. Mutta mikä, annapa ajatuksen virrata kävellessä.

 

Dogma 

Mikrofonin käyttökielto. Jos tavallinen puhe ei kuulu, voi kävellä lähemmäs.

Uusiutumattoman paperin käyttökielto muutoin kuin valmiiksi tuhlattuina paperituotteina, kuten runokirja taikka wc-paperi.

Arvostelukielto. Kävelyrunoutta ei voi arvostella eikä saa arvostella, ainoastaan dokumentoida.

Moottorikielto. Autolla taikka muulla öljyvehkeellä ei saa tulla paikalle eikä polulle, mutta jalkojen jatkeena pyörätuoli sallittu.

Lähestymiskielto riippuu koronarajoituksista.

 

Rasteista

Ensimmäinen runo, Pushkinin patsas

Toinen runoilija, Naispatsas lammen kaupungin päässä.

Kolmas taiteilija, Piruntappo-bunkkeri eli Alavan kirkko.

Neljäs kävelijä, Ukkokoti

Viides ihminen, Ruusupuutarha.

Kuudes aikuinen, Leikkikipuisto.

Seitsemäs veljes, Bierstube ja Sammon kysymys: Mikä on kävelyrunoilijan kehnoin/paras palautusjuoma?