Näytetään tekstit, joissa on tunniste Solja Krapu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Solja Krapu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. kesäkuuta 2025

Kuopion karsinta Pusseleiden jatkoilla

 

Pusselit 6. kesäkuuta 2025.

Lavarunouden Kuopion SM-karsinta runoiltiin Puškinin synttäreiden jatkoilla 6. kesäkuuta 2025. Venäjän kansallisrunoilijan patsaalle Valkeisenlammen rannalle kokoontui mukavasti väkeä runopiknikille ja kuuntelemaan Kirjailijat teillä -kiertueen esiintyjiä Marjo Heiskasta ja Jouni Tossavaista. Hyvässä säässä lampea kiertäneitä pysäytteli myös kaupunginkirjaston kirjastofillari.

Kirjastofillari.
Juuri kunnostetulle patsaalle, jonka jalustan teksteistä taidemuseon intendentti Marja Louni ei saanut poistettua aivan kaikkea sinisestä töhrystä, saatiin runoterveiset Berliinistä. Pietarista Kuopioon muuttanut nuori mies toi patsaalle kukkia, ja historian opettaja tulkitsi Puškinin runoja venäjäksi. Aiemmin vain ruotsiksi runoilleelta lavarunomestari Solja Krapu-Kalliolta kuultiin suoraan suomeksi kirjoitettuja runoja. Heini Honkakoski esitti runoja huhtikuussa ilmestyneestä esikoiskokoelmasta Varjojen välistä, Momentum. Hän osallistui myös SM-karsintaan.

Illan hämärtyessä Pasteria Sorrentossa liki Kuopion satamaa Honkakosken esikoisen runot tarjosivat hyvän vastuksen karsinnan voittaneelle Juuso Maalismaan raphenkiselle esiintymiselle. Illan juonsi Solja Krapu-Kallio, Olavi Rytkönen dokumentoi ja Runokukko tarjosi runoilijoille kirjapalkinnot.

SM-finaali runoillaan kirjallisuusyhdistys Vestäjien järjestämässä savolaisessa kirjallisuustapahtumassa Kirjakantissa marraskuussa.

Tuomaristoon kuuluivat Johanna Ikonen ja Hannukka Puhakka, Tiina Närhi ja Timo Jääskeläinen, Anna Raunio, Amma eli Aino-Maria Savolainen sekä Sonja ja Juuso, jotka kiireidensä takia joutuivat jättämään leikin kesken ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kahdella seuraavalla kierroksella tiputettiin alin pistemäärä pois.

Nolla- eli esirunoilijana Taisto Leppäsaari keräsi yleisön joukosta kootulta tuomaristolta 25,3 pistettä.

Tulokset arvotussa esiintymisjärjestyksessä:

1.     Kehrä Sammalselkä

23,7

2.     Heini Honkakoski 25,1, 26,1 ja 26,0

3.     Tiitus Lahti 24,0 ja 24,8

4.     Juuso Maalismaa 27,9, 28,7 ja 27,5

 Suomen ainoa Puškin

Pusselin synttäreitä on järjestytty Suomen ainoalla Puškinin patsaalla vuodesta 1994 lähtien. Ensimmäisiä Pusseleita oli järjestämässä vasta perustettu Elävien Runoilijoiden Klubi. 

Venäjästä ja Komin tasavallasta kertovassa romaanissa Venäjän metsästäjät (2023) Puškin mainitaan vain kerran. Kerran se mainittiin myös Valkeisenlammen patsaalla perjantaina 6.6.2025.

"Udmurtti Kuzebain pubi ei mennyt kiinni. Hänen oli tyhjennettävä pöytiä kapakan omistajan juhlia varten. Tummapukuiset sukulaiset mustissa laseissaan ja valkoisissa paidoissaan jatkaisivat viikonlopun aloitustaan hieman yksityisemmässä piirissä. Ei auttanut, vaikka Jussi teki vaikutuksen uzbekkimafian naisiin maisterin karismallaan. Ilman piimähattua kutreillaan lempo Lemminkäinen kutkutteli tyttöjä, joiden silmien ja ruumiin syvyyksiä hän vertasi herttaiseen Heddaan, Hirvenhiihtäjistä tuttuun naapurin tyttäreen, joka suloudessaan oli yhtä järkevä kuin Polina. 


Uskomatonta Runebergin Heddan, Timon vaimon Helmin ja Polinan uskollisuutta ylistimme kansojemme yhteisenä ja kauneimpana ominaisuutena. Sampanjalasit ehtivät tuskin kilahtaa, kun jäykkäilmeiset uzbekkimiehet heittivät pihalle Lemmon perässä Ilmarin ja Väinön. Siinä ei hirveä hiihdelty eikä ugrimytologian muistelu auttanut. Silti Jussi pyrki takaisin, painijan näköisen tupakkamiehen perässä hän livahti oven raosta ja palasi portaille voittajan elkein.

Kuzebai oli karkottanut lempoilijan lahjoittamalla kullankeltainen pullon. Konjakin kaverina tappiosta musertumatta marssimme Mars-kentälle, jossa paloi ikuinen tuli. Jussin selostaessa minkä vallankumouksen uhrien päällä seisoimme tällä kertaa, nautimme rasvaisia kassieväitä ja Kuzebain hyllyn parasta armenialaista pitkästä pullosta. Timon vuoltua kepin lehmuksen oksasta paistoimme makkaraa vaivaisella liekillä, jota Novoimperiumin veretön vallankumous ei ollut sammuttanut. Eikä tuli sammuisi niin kauan kuin Siperiassa riittää kaasua. 

Kun kurjaksi hiekkakentäksi kuivunut luutarha ei tarjonnut parempia istumapaikkoja, rykötimme slaavikyykyssä kuin Ryssälän juopot. Hyvin käristettynä jauhoinen lenkki maistui ilman sinappia. Tuoksun innoittamana Jussi kovetti luontonsa ja maistoi lähes lihatonta körtsää. Hän vertasi sitä vihersmoothin puraisuun, muisti samassa Komin kansallisrunoilijan Ivan Kuratovin runosta kaksi epätoivoiseen tunnelmaan sopivaa säkeistöä: 

 Taaskin tuntui elämäni kuolemaksi kirotulta. 

 Liekkeihin jos heittäytyisi? 

 Otin sikariini tulta. 

 Veitsi, vesi, tuli! 

Kuinka elämäni kalliin viette? 

 Suruuni en teitä etsi. Surut! Itse kyllin liette! 

Siinä on sitä runoilun surullista äitipuolta, jolta itku ei lopu, ja polku ei nurmetu Puškinin patsaalle, sanoi Jussi pimeälle Nevalle päin tuijottaen. Tuotakaan Kuratovin runoa ei olisi tallessa, jos suomalainen Yrjö Wichmann ei ehtinyt kopioida käsikirjoitusta ja Johanna Laakso suomentaa. (Venäjän metsästäjät. Eräurheilua Kominmaalla, Aviador 2023, 342 –343)

torstai 5. kesäkuuta 2025

Kirjailijat teillä ja Pusselin patsaalla

Lavarunouden Suomen mestaruuden karsintakisat perjantaina 6. kesäkuuta klo 20.00 alkaen PasteriaSorrentossa Kuopiossa. Kuka runoilija tulee edustamaan aluettamme kansallisissa mestaruuskisoissa, jotka järjestetään savolaisessa kirjallisuustapahtumassa Kirjakantissa marraskuussa?

Oletko runoilija? Haluatko osallistua? Ilmoittaudu Soljalle, Jounille tai Olavillesoljakrapu@gmail.comtossavainen.jouni@gmail.com tai vuplake@gmail.com. Tarkempaa tietoa myös Pohjois-Savon kirjalliselta yhdistykseltä Vestäjiltä, joka järjestää Kirjakanttia.

Kisa tapahtuu kansainvälisin Poetry Slam -säännöillä, jotka löytyvät Runokukon sivustolta https://runokukko.blogspot.com

Oletko muuten vain runoutta rakastava? Tule paikalle kokemaan, kuuntelemaan ja eläytymään!

Vinkki

Savon Sanomat 5.6.2025


kello 16.00 iltapäivällä Puškinin patsaalla Valkeisenlammella järjestetään perinteinen runopiknik. Pusseleita on juhlittu Venäjän kansallisrunoilijan syntymäpäivänä vuodesta 1994 lähtien. Mikrofoni on valmiina, jos haluat lämmitellä runojasi. Kirjailijat teillä -kiertueeseen liittyen klo 18.00 esiintyvät kirjailijat Marjo Heiskanen ja Jouni Tossavainen.

Iltaa Sorrentossa klo 20.00 alkaen vetävät ylituomari Tossavainen, Solja Krapu-Kallio ja Olavi Rytkönen. Suuri kiitos Sorrento ja illan isäntä Paco Nucci.

Toinen vinkki:
perjantaina 6.6. Kuopiossa eivät marssi sotilaat vaan tohtorit. Promootiokulkueen lisäksi nautitaan Kuopio tanssii ja soin ja Jazz & Blues -festivaalin avajaisista. Toista päivää jatkaa armeijan marssipäivänä startannut Kuopion komediafestivaali.

 

torstai 18. huhtikuuta 2024

Pusselin ensimmäinen Runopuulaaki 2024

Kaunis sää on suosinut Pusselin synttäreitä Kuopiossa Valkeisenlammen rannan patsaalla vuodesta 1994 lähtien. Vain kerran on jouduttu pakenemaan sadetta kaupunginteatterin lipan alle.

Puškinin synttäreitä on juhlittu Kuopiossa Valkeisenlammen rannan runoilijapatsaalla vuodesta 1994 lähtien. Runopuulaakia on pelattu kansainvälisillä Poetry Slam -säännöillä Kuopiossa vuodesta 2000 lähtien, mutta kertaakaan puulaakia ei ole runoiltu Puškinin patsaalla.

Niinpä Pusselin synttäreiden ensimmäinen Runopuulaaki runoillaan lauantaina 8. kesäkuuta klo 12.00 alkaen. Runokukko-duon toinen pää Olavi Rytkönen toimittaa äänentoiston, ja juontajina ovat Ruotsin ja Suomen lavarunomestari Solja Krapu ja Jouni Tossavainen.

Puulaakiottelun jälkeen mikki on auki runoilulle aivan kuten ennenkin, satoi tai paistoi –  ja useimmiten keli on suosinut synttäreitä. Tarjolla on jälleen hövelin seurustelun lisukkeeksi Runokukon perinteisiin piknik- ja keikkaeväisiin kuuluva kalakukko punaviinillä.  

Neljä esikoista Rosebudissa

Pusselin puulaakin jälkeen klo 14–15 Rosebudin uudessa Sektorin kirjakaupassa esiintyy neljä kuopiolaista esikoiskirjailijaa:

Leena Jokimaa: Huimapään mustelmat, Petri Kervola: Warkautelaisia (Momentum Kirjat, 2024), Riitta Salke: Silverstar - Unelmien siipiväli (Momentum Kirjat, 2023) ja Sirpa Suntioinen, Toivomusluu (Momentum Kirjat, 2023). Esikoiskirjailijoita haastattelee Jouni Tossavainen.


torstai 8. kesäkuuta 2023

”Myös maa vesi ja maa sua totella ties”

Pusselin synttäreillä 2023 Mohamed Ahmed Haji Omar esitti runoja esikoiskokoelmastaan ja tulkitsi lopuksi uuden Savolaisen laulun. Vas. Anastasia Sokolova.


Vuodesta 1994 järjestetyillä Pusselin synttäreille vieraili venäjänkielisiä runouden ystäviä enemmän kuin aikaisemmin. Kiitos kuuluu WhatsApp-ryhmälle, jossa joku ystävällinen oli vinkannut tapahtumasta. 
Mohamed Ahmed Haji Omar.

Ryhmästä sain tiedon myös ”maanantaita vihaava”, Moskovasta kuopiolaiseen lukioon opiskelemaan tullut Anastasia Sokolova, joka ”virallisten” esiintymisten jälkeen esitti oman runonsa venäjäksi.

Toinen Kuopioon muuttaja toi patsaalle oppikirjan, josta saa kaikuja siitä, miten kansallisrunoilijaa käytetään isänmaallisen propagandan välineenä. Karjalais-suomalaisen SNT:n valistusasiain kansankomissariaatin hyväksymässä ja T. Hujasen toimittamasta Kirjallisuuslukemiston on julkaistu runo ”Laulu viisaasta Olegista”.

Miksi vain tämä runo painettiin oppikirjaan Petroskoissa vuonna 1941? Siksi että yhtä hyvin tänä päivänä näitä säkeitä saatettaisiin käyttää Kremlin kronikoinnissa, kun pakanaslaavien ukkosen ja salaman jumala Perun ennustaa myös vesien tottelevan Tsaregradin eli Konstantinopolin valloittajaa Olegia:

Mua kuule nyt: ilona on soturin

     vain kunnia; voittosi toistaa

sun nimeäs; portilla Tsaregradin

     sun kilpesi nytpä jo loistaa.

Myös vesi ja maa sua totella ties,

ja osaasi kadehtii sun vihamies.”

Muuten rintakuvansa ikäisenä kuolleen Pusselin (6.6.1779–10.2.1837) synttäreiden ohjelmassa olivat tutut piknikeväät: kalakukkoa viinissä, vapaata seurustelua, dialogirunon harjoitukset, toinen tulkinta Solja Kravun runosta ”Oodi Minnoille” ja esikoisrunoilija Mohamed Ahmed Haji Omarin runoja.

Dialogirunoa ”Toivoaksemme häiritsemme” harjoittelevat kirjailijat Marjo Heiskanen ja Jouni Tossavainen. Runon ensiesitys on Musiikkikeskuksessa 20. kesäkuuta.

Mohamed Ahmed Haji Omar on somalialaistaustainen mutta Suomessa pitkään asunut kirjoittaja, joka on opiskellut Jyväskylän yliopistossa. Jo ennen esikoisteostaan The Poet of Whom the Heavens Cry = Runoilija jonka tähden taivaat itkee (Basam Books 2022) hän on julkaissut muutamia omakustanteita suomeksi.

Mohamedin uusi Savon maakuntaruno on mukana Mikko Innasen soitannollis-lyyrisessä eepoksessa Maakuntauudistus (Aviador 2020).

keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Kukkoa viinissä, runoilua ja vapaata seurustelua

 

Ensimmäisen kuvan sain yksivuotiaasta Puškinin rintakuvasta. Patsas täyttää 37 vuotta 2023, saman ikäisenä Puškin kuoli Pietarissa kaksintaistelussa saamaansa luotiin . Puškinin synttäreitä on vietetty Valkeisenlammen rannalla Kuopiossa vuodesta 1994 lähtien.

Runoilijan synttäreitä juhlitaan jälleen Kuopiossa. Aleksandr Puškinin Valkeisenlammen rannan patsaalla, joka täyttää 37 vuotta, runoillaan keskiviikkona 7. kesäkuuta 2023 klo 18.00 alkaen.

Rintakuvansa ikäisenä kuolleen Pusselin (6.6.1979–10.2.1837) synttäreiden ohjelmassa ovat tutut piknikeväät: kalakukkoa viinissä, vapaata seurustelua, dialogirunon harjoitukset, toinen tulkinta Solja Kravun runosta ”Oodi Minnoille” ja esikoisrunoilija Mohamed Ahmed Haji Omarin runoja.

Dialogirunoa ”Toivoaksemme häiritsemme” harjoittelevat kirjailijat Marjo Heiskanen ja Jouni Tossavainen. Runon ensiesitys on Musiikkikeskuksessa 20. kesäkuuta.

Kuopiolainen kirjailija ja lavarunomestari Solja Krapu tulkitsi runonsa Minna Canthin patsaalla 25. toukokuuta ja Puškinin patsaalla kuulemme toisen version.

Mohamed Ahmed Haji Omar on somalialaistaustainen mutta Suomessa pitkään asunut kirjoittaja, joka on opiskellut Jyväskylän yliopistossa. Jo ennen esikoisteostaan The Poet of Whom the Heavens Cry = Runoilija jonka tähden taivaat itkee (Basam Books 2022) hän on julkaissut muutamia omakustanteita suomeksi.

Mohamedin uusi Savon maakuntaruno on mukana Mikko Innasen soitannollis-lyyrisessä eepoksessa Maakuntauudistus (Aviador 2020).

Ensimmäisen kuvan sain vuoden täyttäneestä Puškinin rintakuvasta. Patsas täyttää 37 vuotta 2023, saman ikäisenä Puškin kuoli Pietarissa kaksintaistelussa saamaansa luotiin . Puškinin synttäreitä on vietetty Valkeisenlammen rannalla Kuopiossa vuodesta 1994 lähtien.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Solja Krapu: "Tangeerata Pushkinia", 2014


Solja Krapu juhli Pushkinin syntymäpäiviä 2014 runollaan "Tangeerata Pushkinia".


Minä kaivan sormilla soraan ja
sementtiin
sellaista se on kun on runoilija

Meillä kotona oli vino lattia
Sen jälkeen
olen elänyt liian suorassa
Pushkin ja
Tumi Turusen Pushkin.
maailmassa
Sanon sen tässä ainoastaan siksi
että käytän itseäni esimerkkinä
Sitä runoilijat tekevät

Suomalainen runoilija kaataa kaljaa
kaverin kitaraan
Kuulin sen yhdessä laulussa ja
varastin sen tähän
Sitäkin jotkut runoilijat tekevät
‒ varastavat siis

Kansallisrunoilijat kuolevat nuorena
Se ehkä ei ole kiva tavoite

Mutta ainahan voi
olla köyhä ja elää rikkaana
elää kuumeisesti ja sytyttää
roihuja
uudistaa jokunen maailmankieli
olla niin erilainen että kaikki
samaistuvat
pukeutua kuin hautajaisiin
poistua kaikista juhlista
viimeisenä

Runoilija tarvitsee ihmisiä
ja runoilijan pitää olla yksin
Aina ei siis ole helppo olla
runoilija
Kaksintaistella –
siihen tarvitaan kaksi
Rakastaa –
siihenkin tarvitaan vähintään
kaksi

Vaikka oikeastaan tarvittaisiin
ainoastaan yksi runo
Se Yksi ja Ainoa Runo
missä suorat leikkaavat toisensa
se mikä tuntuu
ja miten se sanotaan
Sillä sitten eläisi
ei enää tarvitsisi tehdä yhtään
mitään

silloin olisi helppoa olla runoilija
pääsisi pahvikuvaksi
kirjakauppaan
saisi olla sana ristikossa
istua Arto Nybergin sohvalla
ja tangeerata Pushkinia

Tumi Turunen ja Pushkin. Vas.
Lassi Kalleinen, oik. Jere Vartiainen.
Kuopion Runofestivaalin päätteeksi Solja Krapu esitti runonsa "Tangeerata Pushkinia".  Toisia Soljan runoja Olavi talletti YouTubeen, ja ne löytyvät täältä.

Valkeisenlammen rannalla saatiin nauttia myös Runopuulaakin edellisillan SM-finalistien runoista. 

SM-finalisti
Kalle Talonen Turusta.
Mukana olivat muun muassa Tomi Astikainen, Illmari, Annukka Hautala, Lassi Kalleinen, AP Kivinen, Kalle Talonen ja Jere Vartiainen. Lisäksi esiintyivät ainakin Lealiisa Kivikari, Jukka Kervinen ja Oona Jama.

Jukka Kervisen Venäjällä tapaamaan runoililijan Arthur Matjejevin runon "Pompoux Poutine" tulkitsi Tomi Astikainen. Runon loppusäkeet kuulin näin, ennen kuin luin Pushkinin patsas
Sasse, kukko ja sakset.







runoon liittyvän otteen Hannu Mäkelän romaanista Pushkinin enkeli (Tammi 2013):
SM-finalisti
Illmari Helsingistä.

And the dumb are gonna speak,
Small animals love Poutine.

Jere Vartiainen ja Tomi Astikainen
esittivät "Yöllisen dialogin", jota
kuvasivat Olavi Rytkönen vas, ja
Lealiisa Kivikari oik.
Poutine, he's a good soul

Mercy for him, people.

Dont yell at the little one.

Varsinaisen yllätysvieras oli kuitenkin kuopiolainen Tumi Turunen, joka lahjoitti Vestäjille tulevia tarpeita varten aikonaan Venäjältä hankkimansa hopeavärisen Pushkinin pienoispatsaan. 

Oona Jama.
Yllätys oli myös se, että Runokukon toineen pää Olavi Rytkönen unohti puukkonsa kotiin. Niinpä kaksi kalakukkoa leikeltiin parempiin suihin Fiskarsin sakseilla.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Ruotsin ja Pushkinin enkelit syntymäpäivillä 2014

Solja Krapu.
Pushkinin syntymäpäivien 2014 tähtivieraaksi saapuu runoilija ja kirjailija Solja Krapu Uumajasta. Krapu on kaksinkertainen lavarunouden Ruotsin mestari ja hän on esiintynyt aiemmin Kuopion SM-puulakeissa ja Runofestivaalilla. Hän oli mukan myös viime vuotisella Pushkinin patsaan runopiknikillä.

Tällä kertaa Krapu esittää omaa tuotantoaan, josta osa sivuaa Pushkinin tekstejä.

"ALEKSANDER SERGEJEVITSH PUSHKIN syntyi 26. toukokuuta 1799 ja kuoli tammikuun 29. päivänä vuonna 1837 juliaanisen kalenterin mukaan, mutta tätä vanhaa ajanlaskua noudattaa Venäjälläkin enää vain ortodoksinen kirkko. Gregoriaanisen kalenterimme mukaisesti synnyin- ja kuolinpäivät ovat kesäkuun kuudentena ja helmikuun kymmenentenä."

Näin alkaa kirjailija Hannu Mäkelän luku "Lopuksi" romaanissa Pushkinin enkeli (Tammi 2013).
Kuva: Tammi.

Juliaanisen kalenterin mukaan juhlimme siis tänä vuonna Pushkinin syntymäpäiviä päivää liian aikaisin sunnuntaina 25.5. klo 12.00 alkaen.

Kuopion runofestivaalin päätteeksi aioin tulkita Mäkelän romaanista sivut 238 - 240, jossa kerrotaan Valkeisenlammen rannan Pushkinin jalustaan hakatun runon Exegi monumentum syntytarinaa.


maanantai 27. toukokuuta 2013

Kuopion runofestareiden lämmin päätös

Aura Nurmi, Mari Laaksonen, Marjo Heiskanen, Kaisa Halmkronaja Savon Sanomien juttu "Lavarunouden SM Mari Laaksoselle".
SS 26.5.2013.
Näihin Ritva Kolehmaisen blogin Sivukirjoituksia sanoihin ei ole paljon lisättävää, kun Kuopion runofestarit päättyivät eilen Puskinin patsaalla samalla tavalla kuin viime vuonna; keli oli täydellinen ja tunnelma kevyt:




Reijo Holopainen kitaroineen
avasi Pushkinin synttärit.

"Alexander Sergeyevich Pushkinin syntymäpäivästä 26.5. on tullut runoväen piknik-juhla.
Runopiknik alkoi ja päättyi kitaroin, maniskoin, sanoin ja sävelin.
Aurinkoinen ja lämmin sää houkutteli väkeä Valkeisenlammen rannalle, missä patsas sijaitsee. 
Solja Krapu ja Pauli Kallio.
Pushkinin patsas on ystävyyskaupunki Pihkovan lahja Kuopiolle 1986. Patsas sijoitettiin lähelle kaupunginteatteria, tosin toiselle puolen katua pöheikköön. Sieltä se lammen ja rantojen kunnostusten myötä pääsi näyttävästi esille.
Jukka Kervinen tulkitsi puolet Puskinin
runosta "Barkovin varjo".
Vestäjät ovat uuden heräämisensä jälkeen pitäneet runopäivää kiit&ettävästi esillä, erityisesti Runokukko eli Tossavainen & Rytkönen."

Myös Sari Hakalan kuvia piknikiltä löytyy fbookista:
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10151445842692957&set=np.179439053.698091129&type=1&theater&notif_t=photo_tag