Runopiknikillä luettiin kolme tuntia Pushkinin runoelmaa Ruslan ja Ljudmila

A-P Kivinen, Lealiisa Kivikari, Olavi Rytkösen selkä, Sari Hakala ja Luuppa.

Marjo Heiskanen ja Irmeli Erätuli.

Pietarin protestikävelyllä mielenosoittajat lausuivat Aleksandr Pushkinin runoelmaa Ruslan ja Ljudmila. Mutta miksi juuri tätä romanttista Pushkinin läpimurtoteosta?

Raimo Turjanheimon lukuvuoro.

Tätä yritettiin selvittää tämänvuotisilla Pushkinin syntymäpäivillä lukemalla teos kokonaisuudessaan ääneen. Urakka alkoi vähän kello 11:00 jälkeen ja loppui tasan kello 13:57, kun läänintaitelija Marjo Heiskanen lausui kuudennen laulun loppusanat:

Ulrich Sturm lukee, edessä Leena Jauhiainen.

Pois huolet haihtuu, hälvenee,
kun korkeassa salissaan
Vladimir juhlii perheineen
tekoja aikain menneitten
ja päivän kauas kadonneitten.

Runoilija A-P Kivinen Jyväskylästä.

Sari Hakala ja Hesarin Pietarin-juttu 21.5.12.

(Aleksandr Pushkin: Kertovia runoelmia, suom. Aarno Saleva, Artipictura 1999, 19-103)

Jukka Kervinen lukee, Luuppa läähättää.

Lukujen aikana syntyi erilaisia teorioita siitä, miksi runoelmaa lausuttiin Nevski prospektilla ja Pietarin Pushkin-patsaalla sunnuntaina 20.5.2012. Teoksessa on ilmiselvää vallan ja valtaa pitäneiden runoilijoiden pilkkaa, mutta niin on muissakin Pushkinin runoissa.

Ehkä protestikävelyllä olisi voitu lausua mitä tahansa Pushkinin tekstiä? Kun mielenosoittajat marssivat Pushkinin säkeitten suojeluksessa, miliisin oli hankala hyökätä kansalliskirjailijan kunnioittajien kimppuun.

Jukka-Pekka Matero harjoittelee.

Valkeisenlampi 27.5.2012.

Sunnuntainen runopiknik Pushkinin patsaalla päätti kolmepäiväisen lavarunofestivaalin Kuopiossa.

Ja tämän runoelman Jukka Kervinen kirjoitti Puhskinin syntymäpäivillä esitettäväksi. (Oikeana syntymäpäivänä, keskiviikkona 6.6. ainakin Sari Hakala aikoo tuoda kukkia patsaalle).

Holpainen
(Muurahaisen tarina).

Holpaisen isä vetää purilailla
suolasäkin kartanolle.
On lumettoman ajan pää painuksissa:
Sanoo:”Kuin luokkipuu painuu mies muotoonsa täällä”

Markkinoilta vaihtohevonen
kiskoo kuolleen miehen
vieraaseen pihaan.
Äiti painaa itseään vasten
sen rinta soi kuin rumpu

Saksalaisen poika hakkaa
lesken kuusikon
Raha muuttuu paperiksi
ja leipä loppuu taloista
Auringonnousun palossa
täydentyy
yön tähtikirkas kuolema.

Nälkäinen kansa kävelee jälkensä
lumiseen maahan.
Käki kukkuu alkukesän kuolemaa
vihne kurkussa
turpoaa
tähkä




Tuhkalla ruokittu maa
taikoo viertäjän ranteesta
talollisen viljan

Lumi kinostuu
hiiltyneille rinteille
hautaa aurankiertämät kalliot.
Keväällä Holpainen,
vuodenkiertokoulussa
nälän maantieteen
oppinut
laskee reppunsa
väkipirtin lattialle.

Kuopio!

Maailman alusta asti olleet tähdet
näkivät
kuinka meri muuttui makeaksi ja erämiesten harhailuista
syntyivät talot
mutta saksalaisen poika sanoi:
”Tälläista ei ole vielä nähty!”
Hän rakensi huoneisiinsa
hengettömän tekijän,
hämärästä hämärään humisevan koneen
jonka kiertokangen liike
herätti kaupungin
ja opetti sen elämään
patruunoiden tahtiin.


Noustiin korkealle
nähtiin kauas
nähtiin tähdet ja Jumala taivaassa
noustiin kauas
nähtiin
miten metsä lähti Englantiin
miten Pietariin
kyyttöjen tuotto

Puu lähti
Voi lähti
Ihmiset lähtivät
Holpainen karisti 
talollisen hartioiltaan
ja näki naisensa puistossa
missä vaskinen soitto
värisytti rintaa

Näki naisensa tansseissa
missä viulu kitkutti ja klarinetti,
ja missä hampaaton akka taputti
kun juopuneet kisällit
tapailivat askeliaan

Näki keinumäkien pyörinässä
kun elämä nosti
puiden latvojen yli
ja vilautti järvet
ja maisemat
ja kaiken mikä maailmassa
ihaninta on!

Kun puuttuu onni
tai jäinen tahto…
voi sinua Holpainen!
Saksalaisen poika
lähti keikkuvilla kieseillään
ja jätti humisevan koneen.
Hengetön tekijä
naksahteli pakkasessa
Vuokrahuoneisiin tehty elämä
hiipui pois

Lukkarinlahti
voitettiin vedeltä.
Maljalahden malja
taytettiin.
kärsimyksellä.
Maata vyötettiin rautavantein
kun Holpainen lapioi
kahdeksankymmenen pennin päiviään
Rättimäessä
ympärillään kovuuden
katkeroittamat miehet
sekä ne
joille keisarin laki takoi kahleen
ja jotka viimein
toinen toisensa jälkeen
outoihin asentoihin
nostettiin.

©JUKKA KERVINEN

2003

Vas. Aarno Saleva, oik. Johanna Väisänen.

Pushkinin 10. synttärit
Pushkin, 10 birthdays


Pushkinin 10. synttäreillä keskityttiin runouden kääntämiseen vaikeuteen. Pushkinin suomentamisen vaikeudesta puhui ensin kuopiolainen taiteilija Johanna Väisänen, ja esitelmää saapuu kommentoimaaan Turusta asti klassikkosuomentaja Aarno Saleva.

Saleva tunnetaan Pushkinin Kertovien runoelmien (Arctipictura 1999) kuten "Ruslan ja Ljudmilan", "Kaukasian vangin" ja pietarilaisen "Vaskiratsastajan" kääntäjänä. Lisäksi Saleva on suomentanut roomalaisia ja venäläisiä klassikoita, mm. Phaedruksen ja Krylovin faabelikirjallisuutta.

Ja lopuksi Runokukko eli savontaja Olavi Rytkönen ja kirjailija Jouni Tossavainen runoilivat ensimmäisen kerran Pushkinia savoksi. Runokukon lisäksi Pushkinin Kuopion syntymäpäivistä vastasi kymmenettä kertaa Elävien Runoilijoiden Klubi.

JEVKENI ONEKIN
Ensmäene luku
Vuan elämässä sitä kiireenvoejetta piisoo
Ruhtinas Vjatsemski

1.
Setä se ollii hyvinnii tolokun miehiä
ee se varsin tahallaa kippeekkää heettäätynnä,
Se vua pitsi arvostammaa ihteesä
ja näenniihän se homma luotti.
Siitäpä kelepas mallia mittailla ite kunnii;
vuan suatta uskoo jotta jonnii verra kehtuutti
kyköttee siinä petin reonalla yön päevän kanssa,
eekä passanna jalotella askeltakkaa!
Luonnolle otti sitä vaevasta viihyttee,
tyynyä koplotella koholleen,
nuama rutussa roppia tyrkytellä,
ähkee ja atvaella itksee:
Etkö tuo pikku hilijoo alakas jootoo mullan syöntii!

2.
Näen se poejankellukka tuumaelj
kun hevoskyijillä kurruuttelj niin että pöly lenti,
tuo kaekkiin ommaestesa perijä.
Lutmiilan ja Ruslanin ystävät!
Minun rommaanin sankarin kanssa
espuhheita iliman, nyt justiisa ja heti
Jos passoo nin saesko esitellä:
Onekin, Nevan rannoelta , meekäläesen kaverj.
Siellähän sitä ootta suattanna työkii, lukijat, syntyä
tae aenae olla olovinnaan.
On siellä tullu minunnii kuleksittua;
etupiässä harmia kerreemässä.


3.
Kun palavelj aekasa oekeen viimisen piälle,
rupes isäsä sitten elelemmään laenoen varassa,
pit kolomet seorapiirikyökkäjäeset vuojessa
ja siihenpä ne rahat männä sutkahti.
Kohtalo kuitennii siästi Jevkenin:
Esinnä matami perässä rekelti
sitten tulj tilalle mösjöö.
Penska olj raelakka mutta nätti.
Että laps ee oes tuskaatunna
niin mösjöö opetti kaekkee leekin varjolla,
ee tympässy kaaheella kurilla,
koeruutta jos tek niin pikkusen vuan jottaen sano
ja vei kuleksimmaan Kesäpuistoon.

4.
Sitten kun Jevkenillä alako se nuoruusaeka,
millonka kaekkee toevoo ja syömmessä
häekyilöö vaekka mitä,
tulj mösjöölle lähtö.
Siinäpä se on sitten Onekin vappaana;
Tukka viimisen piälle,
ja vuatteet ku hienommallae herralla.
Ja viime lopussa piäs seorapiireihin.
Ranskoo huastel ku tyhjee vuan
Sae sanan suustasa ja osas kirjottoo;
Sylykyttelj masurkkoo
ja kumartel niin ku ee mittään;
Mittees vielä? Seorapiiri piätti
Että tolokku poeka ja nätti kun mikä.

5.
Kaekkiha myö opiskellaa pikku hilijoo
sitä sun tätä, lajisa kutakii,
Sillä laella se sitten kelepoo
kasvatuksensa kanssa loestella.
Sitä sano monettii että Onekin ollii
(erikoesesti piättäväesten ja ankarii mielestä)
oppini poeka, vua liijannii tarkka:
osas ottoo huastellessaannii asijan ku asia
mukava keppeesti
nii ku oessii hyvinnii asijanpiälläeläjä
On hilijoo ku riijellään jostae tärkeestä
ja naarattaa naesia iha yhe äki arvoomatta
vitsikkäetten värssyinsä kanssa.
(Sav. Runokukko: OR/JT)


Pietarin Pushkin 8.9.2003

PIETARIN TIELLÄ
Jouni Tossavainen

Valkea taivas siniset veet, veri pohjalla aaltoilee
Tunnoton tie vie tuttuja värejä ja minun pelkoja kohti
Terijoella pysähdymme ja tie on voitie

I:llä alkava meri Suomen viileä lahti ja taivas vain pääskyä vailla
Tulta pyydän Ahmatovan haudalla, saan myös tupakan
Brodskyn hiekkaan valuneelle haudalle haudattavaksi ja siellä on

vihreä katse saa syleillä Kellomäen ajattomaksi ja harmaat seinät
tihkua variksen sorakieltä kuin Vasilin saarella, jonka halusit valita
ennen maata, Kirkkoa ja Venetsiaa –
kunnes joku nostaa tiilestä talon ja vielä korkeamman aidan

Taivaan ja veren välissä sfinksi laskettelee kaiteella Fontankan
harmaille vesille kaksipiippuisia juttuja takapuolesta
kullattu naama ihan pokkana Mona Lisan arvoituksena
kaunottaren lapaluuna joista toinen soittaa Valse Tristen liturgiaa
toinen venäläistä rokkia, aamupalalla hyppivien kuppien tytinää

kissaa tekisi mieli silittää, tuskin uskallan kameralla ojentaa vihreitä silmiä
eikä kuva onnistu, kauneus on niin katoavaista paitsi Pietarissa

Onnellinen katukivi joka näkee varjosi mekon alle. Jos uskallat
mustan mustalla halaat auki kissan selkää silittämällä, jos uskallat
venyttää juhliasi pitemmälle kuin liiterin varjo hangella. Saan suullani levälleen tuskin sivut
kuuntelen sujuvasti kieltäsi

mustien autojen mies jatkaa liikettä kellarikuulusteluja tummien lasien takana
niin että ruskea rappaus roiskii rikkauksia, verestä sementtiä russakan
ja valkoisten niskaan. Raaka tuuli kuulustelee yhtä kylmästi Kullervonkadulla
Nyt on uusi kesä kaukana koto ja lehmusten varjo kevyttä sadetta kasvoille
mustetta kynälle, jalkaa jalan eteen ja kadulta toiselle Nevski prospektille

Kunnes uinuvan aukion hiljaisuus ja kurkkuun vierivän oluen puraisu
viileä kuin Pushkinin patsaan asento, lämmin kuin ensisuudelma

Eipä mittään, sanoo pappa joka on kalamiehiä ja nenää pitelemättä
otan vastaan valokuvan Nevan kuhasta, yhtä kertovan anekdootin
kuin Harmsin ylistyspuhe parrattomalle sankarirunoilijalle, Peelle
jonka kunniaksi veret juodaan pohjaan ja lautturin lippu liikuttuu

Olin Pietarissa, katseesi hyväili minut avaraksi Engelin toriksi
sanoin huomenta ja aurinko nousi lännestä kohinan kanssa
Olin Pietarin tiellä, tipahdin kuivaksi vereksi kauppahallin lihojen alle
polvet ruvella mummot tattiensa kanssa kuin papat rupliensa perässä
valmiina poimittaviksi ja suolattavaksi puistojen penkeiltä muovipurkkiin

Tattia kauniimpi salaisuus loistaa sienestäjän kasvoista kotipihaan palatessa
täynnä pelkkää kiitollisuutta muistan harmaanvihreät silmäsi
Mistä minä tiesin miten paljon kaipaan sinua, Pietari miten sfinksistä kasvoi
kokonainen tai viiden aan nainen, gruusialaisen täyteläinen pöytä, kesuura
syöttää koko illan kuitataan keräämällä kolehti
(Liiketoimintasuunnitelma, Like 2004)

PO PITERSKOJ DOROGE.
(Trans. Jukka Mallinen)

Belyje nebesa golubyje vody, na dne kolyhaetsja krovj
Bestshustvennaja doroga vedet znakomyh svetov i menja navstretshu strahe
Poka ne ostanovlivaemsja na Terijoki I doroga – piterskaja

More na bukvu ”B” zaliv Finskij i nebo lisheno toljko lastotshki
Poproshu ogonka na mogile Ahmatovoj, polutshaju I sigaretku
Tshtoby pohoronitj na mogile Brodskogo, stekshej v pesok, i tam estj
Zelenyj vzgljad mozhetj lobzatj Kellämäki do bezvremenja, I seryje steny
sotshitjsja voronja kartavostj kak na Vasilevskom ostrove, kotoryj Ty hotel
vybratj
do strany, Tsherkvi I Venetsii,
poka nikto ne vozdvigaet iz kirtitsha dom i eshtshe bolee vysokuju stenu

Mezhdu nebom I krovju sfinks puskaet na perilah
na seryje vody Fontanki dvuhstvoljnyje skazy s zadnitsy
ozolotshennaja fisionomija kak nitshego – zagadkoj Dzhakondy
lopatkami krasavitshi, odna iz kotoryh igraet liturgiju Valse Triste
vtoraja – russkij rock, na zavtrake – trjaska prygajushthsihsja tshashek
Hotelosj by pogladitj koshku, trudom posmeju vyprjamitj kameroj zelenyh glaz
i snimok ne polutshaetsja, krasota takaja tlennaja, no toljo ne v
Sankt-Peterburge

Stsheslivyj bulyzhnuk, kotoryj vidit pod tvoju jubku. Esli posmejeshj
tshornoe na tshernom, lobzaeshj koshku naraspashku – gladja, esli posmejeshj
rasstagivatj svoi prava tut shire tshem tenj nuzhnika v snegu
Ja svoim rtom s trudom raspahivaju stranisy, slushaju svobodno svoi strahi
Muzh tshernyh mashin prodolzhaet dvizhenije, za temnymi otshkami podvalnyh
doprosov
tak tshto karitshnevaja shtukaturka razbryzgivaet bogatstva, iz krovi barhat na
golovy
nitshtozhnyh no stshaslivyh. Syroj veter vedet dopros tak zhe holodno u saraja
Sejtahs – novoje leto, dom daleko, tenj lip legok, dozhd po litsam
Tshernila po rutshkam, shag za sahgom i s ulitsy na drugoj, do Nevskogo

Poka tishina usnuvshej ploshadi i ukus katajushtshegosja v gorlo piva
Holodnoje ka poza pamjatnika Pushkinu, teploje kak pervyj potsheluj
Nitshevo, hovorit djadja, on zhe – rybak i ne derzha za nos
prinimaju snimok o nevskom sudake, takoj zhe povestvovateljnyj anekdot
kak pohvaljnoje slovo Harmsa bezborodnomu poetu-geroju, P.
v tshestj kotorogo pjut krovj do dnja I flag pobeditelja rastrogaetsja

Ja byl v peterburge, tvoj vzgljad kak zentzhtzhina-kot laskala menja v shirokuju
megaploshadj Engelja
Ja skazal “Dobro utro” i solntse vstalo v to utro so zapada so shumom
Ja byl na piterskoj doroge, upal v suhuju krovj pod visjashtshee mjaso
Kolena v strupe, za rubljami babushki so svoimi lysitskami kak dedushki
V gotove – tshtoby podobratjsja, osolitsja, s parkovyh skameek v banku so znakom

Tajna krasivee lysitshki blestit na litse gribnika kogda on vozvrashaetsja domoj
Otkuda ja znal, skoljko toskuju po tebe, Piter, kak sfinks narastal
v tselogi barsa ili zhenzhtshinu na pjar A, gruzinskoje polnoje nastolje
kotoroje nakormit vesj restoran ja oplatshivaetsja tem, tshto sobyrajut
skruzhetshnyj sbor druzjam

Takoje mjagkoje polnolunje ja ne videl, no ono vstalo mne v stihotvorenii kak vo
sne
ja kritshal kak sudak nevskogo paromshthsika vjalaja plastmassovaja tshervj
shipa v ugle rta
Tshto eto znatshit i kuda idu, ne zanju, no ja svobodnee, kogda toskuju po tebe,
polon odnoj blagodarnosti poka ja v sostojanii na eto, pomnju tvoi sero-zelenyje
glaza