2004

Pentti Vänskä, Mihail Kuzmin, Sirpa Pääkkönen ja Jukka Mallinen.

JUONTAJAN JUONI
Kuopion kaupunginteatterin ala-aula 6.6.2004

Olavi Rytkösen avaus:
- Tervetuloa:

1. Runoilijaa juhlitaan parhaiten runoilemalla, joten Pohjois-Savon kirjallisen yhdistyksen Vestäjien runoilijoista aloitti eilisen Torislamin kakkonen Esko Lovén.

2. Kuopiossa on nykyisin enemmän kirjailijoiden patsaita kuin eläviä kaunokirjailijoita, joten seuraavaksi keskustelevat Maria Jotunin ja Aleksandr Pushkin patsaat Tossavaisen runossa Pushkin hyvä, sanotaan teatterin edessä.

3. Runon jälkeen puheenvuoron saa Raimo Vihonen, joka kertoo millaista yhteistyötä runouden ja kuvataiteen välille on suunniteltu Kuopiossa?

4. Venäläinen runoilija Marina Tsvetajeva kysyi: "Kuka mennyt tai olemassaoleva runoilija ei olisi neekeri?" Nyt tämän päivän kuopiolaiset neekerit Leena Raveikko, Raija Pohjolainen ja Irmeli Kornienko saavat runoiluvuoron.

5. Johdantona pietarilaisen päävieraamme Mihail Kuzminin runoille kuullaan Tossavaisen runo Pietarin tiellä.

6. Mihail Kuzmin ja Jukka Mallinen.

7. Keskustelu. Ketkä paikalla Venäjä-Klubista? Onko Jaakko Rönköllä aluksi kommentti aikaisemmin kuultuun? Jos on, niin hyvä. Jos ei, onko yleisöllä kysyttävää. Jos ei, niin Tossavainen kysyy.

Loppu: kiitos järjestäjille Elävien Runoilijoiden Klubi, Vestäjät, Kuopion kaupunginteatteri, Kuopion kulttuuritoimisto ja Kuopion matkailupalvelu.

KUOPION KULTTUURITOIMISTOLLE


Runokukko (Jouni Tossavainen ja Olavi Rytkönen) anoo Kuopion kulttuuritoimistolta 1 220 euron avustusta 11. Pushkinin syntymäpäivien järjestämiseen 6.6.2004.

Yleistä:
Runokukko ja Elävien Runoilijoiden Klubi juhlivat jälleen Aleksandr Pushkinin syntymäpäiviä runoilijan Valkeisenlammen patsaan tienoilla. Päävieraaksi on luvassa venäläinen runoilija ja Kuopiosta Argument & Fakt -lehteen juttua kirjoittava Michel Kuzmin, jonka tapasin Pietarissa syyskuussa 2003.
Kesäkuun 6. on sunnuntai, joten tilaisuus voi olla päivällä. Tilaisuuksia voi olla kaksikin, koska Pohjois-Savon kirjallisen yhdistyksen Vestäjien ja Venäjä Klubin osalta ohjelman suunnittelu on kesken, ja Pushkinin patsaalta voidaan siirtyä jatkamaan runoilua, luennointia ja keskustelua sisätiloihin.
Sateen varalta (puoli ja puoli -mahdollisuus edellisten kymmenen tilaisuuden perusteella) varaisin Kuopion kaupunginteatterin ala-aulan, jonka vuokrasta ei ole kiinteää ohjetta. Tila mahdollistaa tarjoilun.

Ohjelmassa:
- Vestäjien osuus, josta sovittu alustavasti pj. Ritva Kolehmaisen kanssa puhelinkeskustelussa 27.2.2004
- Venäjä Klubin osuus, josta tietää Kari Turunen (0400 - 573 191)
- Pietarilaisen runoilijan Michel Kuzminin ja suomentaja Jukka Mallisen Pushkin ja omat runot
- Jouni Tossavaisen Pietarin tiellä -runo kokoelmasta Liiketoimintasuunnitelma, Like 2004, saatavana myös venäjäksi
- Keskustelussa mukana taiteilija Jaakko Rönkkö (Ars Libera)
- Juonto Olavi Rytkönen

Kulut:
- Kuzminin matkat Pietari - Kouvola - Kuopio - Pietari, juna 100 euroa
- Mallisen matkat Helsinki - Kuopio - Helsinki, juna 2 x 44 euroa 88
- Vierailijoiden majoitus 2 x 75 euroa 150
- Vierailijoiden ja esiintyjien päivärahat, käännös- ja esiintymispalkkiot
Lukukeskuksen ohjekustannusten mukaan:
- Kuzmin ja Mallinen 2 x 210 euroa 420
- Vestäjät, Venäjä Klubi, Jouni Tossavainen ja Olavi Rytkönen 400
- Kaupunginteatterin ala-aulan vuokra ja äänentoisto 50
- Ilmoitukset, markkinointi ja tiedotus 300
- Muut kulut 50
---
Yht. 1 558 euroa

Tulot:
- Kuopion kaupungin avustus 1 220 euroa
- Elävien Runoilijoiden Klubin avustus Kuzminin ja Mallisen matka- ja yöpymiskuluihin 338 euroa sovittu alustavasti Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtaja Mirja Halosen kanssa puhelinkeskustelussa ja sähköpostikirjeenvaihdossa

Tulos:
Mahdollisuus tavoittaa noin 50 -- 100 savolaista runouden ystävää paikan päällä. Radio Savon, Savon Sanomien, Ylen tv:n Itä-Suomen alueuutisten, Viikkosavon, Kotikaupunki-lehden ja Uutiskukon kautta mukaan pääsevät myös muut. Kuopiosta juttu pietarilaiseen Argument & Fakt -lehteen. Vestäjien, Venäjä Klubin, Jouni Tossavaisen, Michel Kuzminin ja Jukka Mallisen tekstien käyttöoikeus Pushkin kävi täällä -julkaisussa, johon kootaan teksti- ja kuva-aineisto Kuopiossa järjestetyiltä Pushkinin syntymäpäiviltä.

Kuopiossa 27. 2. 2004
Runokukon puolesta
Jouni Tossavainen
Lönnrotinkatu 38
70500 Kuopio
017 - 261 7473, 050 - 381 6250

Toteutuneet kulut:
- Kuzminin matkat Pietari - Kuopio - Pietari 840 ruplaa noin 280 e. + Kouvola - Kuopio 32 euroa, yht. 312 euroa
- Mallisen matkat Helsinki - Kouvola - Kuopio 20,20 + 24 euroa,
yht. 44, 20 euroa
- Vierailijoiden majoitus Lönnrotinkatu 38: muikkukukko ja muu ruoka 31,30 + 27,10 euroa sekä juomat 64,53 euroa, yht. 123 euroa
- Markkinointi: Pietarin tiellä -juliste 27 euroa
---
Yhteensä 506 euroa
Kuopiossa 6. 7. 2004
Jouni Tossavainen

MIHAIL KUZMIN
s. 1949

Mihail Kuzmin aloitti runojen kirjoittamisen 1964 -- 1965. Hän opiskeli psykologiaa Leningradin yliopistossa 1971 -- 1976.
Vuodesta 1974 vuoteen 1989 Kuzmin oli Leningradin karikatyriklubin (cartoonists) teoreetikko ja kirjoitti artikkeleita Venäjän ja ulkomaiden sarjakuvapiirtäjistä:
”Sellaiset taiteilijat kuin Roland Topor, Cardon, Miroslav Bartak, Tomi Ungerer, Gormelin, Sergei Tiunin, Jiri Sliva, Bosc, Mose, Andrzej Mleczko, Leonid Tischkov ovat paradoksaalisella ajattelullaan vaikuttaneet sanataiteeseeni.”
Kuzminin ensimmäinen runojulkaisu oli viikkolehti ”Liettuan kalastajassa” (Klaipeda) venäjäksi ja liettuaksi 1983.
Maanalaisina julkaisuina ilmestyivät kokoelmat ”Idees-fixes”,1980, ”Kiehuva dialogi”,1980, ”Itsepakottamisen pulssi”, 1982, ”Päivän lehdet - yön juuret”, 1983, ”Talo, jota utopiat lämmittävät”, 1985, ”Paperikatedraali”, 1987.
Ennen perestroikaa Kuzmin julkaisi lähinnä Baltian maissa sekä Puolassa. 1980-luvun lopussa hän julkaisi venäläisissä runousaikakauslehdissä ”Poezija”, ”Petropolis”, ”Junostj”, ”Arion”, ”Futurum Art”, ”Zvezda vostoka” sekä ”Venäläisen verse libren antologiassa”.
Vuodesta 1985 lähtien Kuzmin työskenteli suuressa pietarilaisessa päivälehdessä SMENA, jossa hän julkaisi runoja ja esseistiikkaa. 1990 - 1992 hän veti Smenan kirjallisuussivua ”Tik-tak”. 1996 -- 2003 Kuzmin johti Smenan kulttuuriosastoa.
Joulukuusta 2003 lähtien Kuzmin on työskennellyt aikakauslehdessä ”Taiteen uusi maailma”.

Internetissä:
http://www.futurum-art.ru/svezhij/kuzmin_stixi.htm
http://www.arion.ru/mcontent.php?year=2002&number=73&idx=946
http://www.futurum-art.ru/svezhij/m_kuzmin.htm
http://art.kolohouse.ru/pages/autors/kuzmin.htm
http://art.kolohouse.ru/pages/works/kuzmin.htm
http://www.ozon.ru/context/detail/id/248476/?type=313

”Jotta kuva työstäni olisi selvä, minun on sanottava, että en kokenut koskaan itseäni dissidenttirunoilijaksi. Enkä ylipäätään taistellut neuvostovaltaa vastaan. Päinvastoin, ankarana neuvostoaikana yritin sensuurista huolimatta julkaista teoksiani mitä uskomattomimmissa (välistä huvittavissa) julkiasuissa. Kerran löin vetoa ystävieni kanssa ja julkaisin tekstejäni yli kymmenessä yliopistolehdessä, mm. Kaliningradin, Permin ja Novosibirskin yliopistolehdissä.
Pidän runoudesta, joka ei tuputa lukijalle yksilöllistä kokemusta (yhden ihmisen iloja ja suruja), vaan näyttää hänelle jotain olemisen, muistin, intuition, maun syvimpiä lakeja. Ts. todellinen runous on kappaletavaraa: onnistuneet runot voi laskea sormin. Runoutta ei voi laittaa liukuhihnalle.”

JUKKA MALLINEN
s. 1950, fil.kand. Moskovan yliopisto 1978

Kääntänyt paljon uutta venäläistä kirjallisuutta, mm. runoantologian "Päämäärä vie meitä ympyrää" ja proosa-antologian "Hauskat hautajaiset", Jevgeni Popovia, Vladimir Sorokinia, kaksi nidettä Joseph Brodskyn runoja, uutta pietarilaista filosofiaa: Valeri Savtshukin "Veri ja kulttuuri" sekä Andrei Demitshevin "Kuolema työssä".
Kirjoittanut mm. Venäjästä, Valkovenäjästä, Tshetsheniasta ja Keski-Aasiasta.
Järjestänyt monenlaisia kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtumia Venäjällä ja IVY-maissa.


MIHAIL KUZMIN
Suom. Jukka Mallinen

HERMETISOINNIN POISTOYRITYS

Murhe on romaanin dekandentti muoto.
Ikävä - hiljaisuuden filosofinen ulottuvuus.
Joka kolmannella kirjoitushullulla
törröttää hörökorvat.

Epätoivo sekoittaa leveysasteet pituusasteisiin.
Kuolinkamppailu on rakastunut entisaikoihin.
Espanjalla on runsauden pulaa Don Juaneista,
jotka hyppäävät pituutta.

Epidemia keräilee anekdootteja.
Onnettomuustapaus on valmis kuolemaan
ja vain aatteellisesti konkurssin tehneet
eivät rakasta laulamista...

MAGNEETTIKENTÄT

On oltava unohdettu nimi
ei saa olla muistomerkki

On oltava myöhästynyt juhla
ei saa olla kiitollinen

On oltava orvoksi jäänyt salaisuus
ei saa olla uskova

On oltava kuollut tienristeyksessä
ei saa olla ihminen

VAJOAMINEN IRREAALISEEN

Läpitunkeva katsanto nöyrään murheeseen...
Oli vai ei alussa sana?

Vilpitön valitus nitisevällä vuoteella...
Onko kukaan nähnyt totuutta nukkuvana?

Iso polttohaava keskellä taskua...
montako askelta pyhään petokseen?

Piilottelevan omantunnon sisäinen ääni...
Onko maailmassa murheisempaa kertomusta?

Täsmäisku kaikkeuden takaraivoon...
Paljonko Herralla on nakkikioskeja?

JUHLAN JANO

Hukkuvat filosofit
hukkuvat runoilijat
hukkuvat turistit
kotirouvat
ja torvensoittajat
mutta rotat
kipittävät
laivalta tanssiaisiin...

Tuhoutuvat kaivosmiehet
laskuvarjomiehet
geologit
lentäjät
ja speleologit
mutta myyrät
kaivavat
käytäviä tanssilattian alle

Palavat laiskurit
mämmikourat
ja heittiöt
hajamieliset ihmiset
ja itsevarmat palomiehet
mutta yöperhoset
lentävät
kabareen valoihin...

Kuolevat ohukaiset
ja paksukaiset
kaljut ja kampurat
ja pitkänenäiset papirosseineen
mutta bakteerit -
osallistuvat
mysteereihin...

EUKLIDEEN IHMISKUNTA

Seitsemän numero on kärpästä pelottavampi.
Virtahepoja rakastaa numero viisi.
Numero kuusi aiotaan adoptoida
kylässä vanhan naisen luona.

Numero kahdeksan on lääketieteen professori:
hoitaa flunssaa syövältä.
Numero neljä kerää vadelmia
sinne päin.

Numero yksi filosofoi rankasti:
kiskoo Hegeliltä karvaturkin.
Rakastuu hiljaa Zarathustraan
ja löytää Kantista kirpun...

Ja jälleen tuoksuvilla tyynyillä
huvittelee viisas nolla:
sen hopeisilla huulilla
Don Juanin känsä.

ALKEISYKSIKKÖ ”EN”


En saa ajettua painavuutta televisioruudulle...
en rakastuttua lehden rivien välissä...
filosofoitua itsepetoksesta...
kohdattua kohtaloa vihannesvarastossa...

En saa keksittyä loppusointua oluttuopille...
löydettyä patongille telinettä...
paettua kollektiivia...
en jaksaisi odottaa kapinaa...

En pääse eroon epäuskosta...
saa itkettyä sateessa...
lopetettua kaksinaamaisuutta...
siirrettyä elämääni myöhemmäksi...

SENSAATIO

1 + 1 = 1
2 + 2 = 2
3 + 3 = 3
4 + 4 = 4
5 + 5 = 20

TUHATVUOTINEN ELÄMÄ


Aatami suutelee Eevaa ensimmäistä kertaa,
vaan Eeva onnittelee häntä kultahäiden johdosta.
Aatami ostaa auton,
vaan Eeva päästelee sillä 200 km tunnissa.
Aatami taistelee kurjuutta vastaan,
vaan Eeva synnyttää hänelle heti neljä lasta.
Aatami ymmärtää, mikä on elämän tarkoitus,
vaan Eeva tuntee, ettei enää rakasta häntä.
Aatami tekee vallankumouksen,
vaan Eeva vaihtaa muotia.
Aatamista tulee presidentti,
vaan Eeva pitää parempana ohjailla valtiota.
Aatami kuolee palkkamurhaajan luotiin,
vaan Eeva kauhistuu, että on jo vanha nainen.

RYÖSTETTY INDIVIDUALISTI

Etelään lentäneet linnut
nappasivat mukaansa
minun siipeni

Hamletia esittänyt näyttelijä
omaksui
minun eleeni ja ilmeeni

Sammuttimella huitova palomies
teki selvän
minun silmieni loisteesta

Filosofian peruskysymykseen
vastannut filosofi
varasti minulta toivon

Tutkinnan lopettanut virkamies
hautaa minun nimeni
failiin no. 540

TAIDE TAITEEN VUOKSI

Seitsemältä illalla saapui muusa.

Kun tietäisi,
asialle vai vieraisille.

Kehuin sille,
että minulla on jo lähes valmiina:
ylähengitystiehyeiden sonetti,
kilpirauhasen krooninen dityrambi
ja päänsäryn elegia.

Istuin muusan kanssa aamuun asti
ja käsittääkseni onnistuin
vakuuttamaan sen
tekemään vielä yhden
lyyrisen abortin.

RAUHALLINEN KATSANTO MENNEISYYTEEN

Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu

YMPYRÖIHINSÄ PALAAMATTA JÄTTÄMINEN

Ivan Burkinille

Kädessäni mikä ihme:
Afanasi Fetin käsi,
joka kirjoitti nerokkaat rivit:
”Kädessäni
mikä ihme:
kätesi.”

Ja Mustin käpälä,
karvainen ja lämmin,
myös kädessäni.

Ja Mustista
kirjoitti Afanasi Fet
nerokkaat sanat:
”Vaan ruusu putosi Mustin käpälälle.”

Nyt teemme yhteenvedon:
kädessäni kätesi,
Fetin käsi,
Mustin käpälä
ja ruusu,
jonka poimin
Eedenin tarhasta.

Luoja, mikä onni
onkaan olla lukenut!

SARJASTA ”RUNOUS TYÖSSÄ”

Minulle riittää
kolme
runoa

Yhden
laitan
pään alle

Toiseen
kietoudun
kuin peittoon

Mutta kolmas ilmestyy unessa
itsestään

KIRJALLISUUSKRIITIKKO

Lev Anninskille


Olin ihastuksissani
Pasternakin runosta
”Rinta suudelmien alle kuin pesuhanan alle”,
kun kaksimetrinen mieshoitaja
antoi minulle neljäkymmentä vesikauhupistosta.

Yritin tajuta eron
Pushkinin kiitävien myrskypilvien
ja Fetin värisevien hattaroiden välillä,
kun kaksi huligaania antoi minulle turpiin
raitiovaunun päätepysäkillä.

Ajattelin kokettiutta
tyypillisenä metaforien tautina,
kun kolme aikuista muijaa raiskasi minut
kulttuuripuistossa.

Mietin mystiikkaa
Dostojevskin tuotannossa,
kun yhdeksänkerroksisen talon katolta
putosi päähäni tiili
jostain kootuista teoksista.

DEPRESSION OIKEUTUS

Eikä tuuli kuitenkaan
pohdi kantilaisittain.

Eikä aurinko koskaan
kiistele yhdentekevyyksistä.

Eivätkä kivet yritä
ajatella kriittisesti.

Eikä kuiva ruoho
sepitä traktaatteja.

Eikä sade hakkaa
kirjoituskonetta.

Ja vielä vähemmän haaveilee
lumi tulevansa
20. vuosisadan intellektuaaliseksi sankariksi...

PUTOAMISEN LOPUTTOMUUS

Viimeinen lehti
puusta putoava
putoaa kyynellammikkoon

Viimeinen lehti
puusta putoava
putoaa pilvistä

Viimeinen lehti
puusta putoava
putoaa osaamatta enää pudota

Viimeinen lehti
puusta putoava
putoaa mielikuvituksessa

Viimeisen lehden perään
puusta putoavan
puusta putoaa
ensimmäinen näkymätön lehti


HALU VAIHTAA PAIKKAA

Kerran Lontoo suuttui englantilaisille
ja lähti matkalle maailman ympäri...

New York horjui pitkään,
mutta lähti kuitenkin lentämään ilmapallolla...

Pariisikaan ei jäänyt paikalleen,
vaan purjehti Intian rannoille
menetettyjen illuusioiden perässä...

Vaan Rooma, tämä ikuinen kaupunki
eksyi Arabian erämaahan
ja kuoli nostalgiaan...

Ja Tarakanihan kylä yksin
ei lähtenyt minnekään.
Sen oli kotona hyvä...

2003

Vas. Aarno Saleva, oik. Johanna Väisänen.

Pushkinin 10. synttärit
Pushkin, 10 birthdays


Pushkinin 10. synttäreillä keskityttiin runouden kääntämiseen vaikeuteen. Pushkinin suomentamisen vaikeudesta puhui ensin kuopiolainen taiteilija Johanna Väisänen, ja esitelmää saapuu kommentoimaaan Turusta asti klassikkosuomentaja Aarno Saleva.

Saleva tunnetaan Pushkinin Kertovien runoelmien (Arctipictura 1999) kuten "Ruslan ja Ljudmilan", "Kaukasian vangin" ja pietarilaisen "Vaskiratsastajan" kääntäjänä. Lisäksi Saleva on suomentanut roomalaisia ja venäläisiä klassikoita, mm. Phaedruksen ja Krylovin faabelikirjallisuutta.

Ja lopuksi Runokukko eli savontaja Olavi Rytkönen ja kirjailija Jouni Tossavainen runoilivat ensimmäisen kerran Pushkinia savoksi. Runokukon lisäksi Pushkinin Kuopion syntymäpäivistä vastasi kymmenettä kertaa Elävien Runoilijoiden Klubi.

JEVKENI ONEKIN
Ensmäene luku
Vuan elämässä sitä kiireenvoejetta piisoo
Ruhtinas Vjatsemski

1.
Setä se ollii hyvinnii tolokun miehiä
ee se varsin tahallaa kippeekkää heettäätynnä,
Se vua pitsi arvostammaa ihteesä
ja näenniihän se homma luotti.
Siitäpä kelepas mallia mittailla ite kunnii;
vuan suatta uskoo jotta jonnii verra kehtuutti
kyköttee siinä petin reonalla yön päevän kanssa,
eekä passanna jalotella askeltakkaa!
Luonnolle otti sitä vaevasta viihyttee,
tyynyä koplotella koholleen,
nuama rutussa roppia tyrkytellä,
ähkee ja atvaella itksee:
Etkö tuo pikku hilijoo alakas jootoo mullan syöntii!

2.
Näen se poejankellukka tuumaelj
kun hevoskyijillä kurruuttelj niin että pöly lenti,
tuo kaekkiin ommaestesa perijä.
Lutmiilan ja Ruslanin ystävät!
Minun rommaanin sankarin kanssa
espuhheita iliman, nyt justiisa ja heti
Jos passoo nin saesko esitellä:
Onekin, Nevan rannoelta , meekäläesen kaverj.
Siellähän sitä ootta suattanna työkii, lukijat, syntyä
tae aenae olla olovinnaan.
On siellä tullu minunnii kuleksittua;
etupiässä harmia kerreemässä.


3.
Kun palavelj aekasa oekeen viimisen piälle,
rupes isäsä sitten elelemmään laenoen varassa,
pit kolomet seorapiirikyökkäjäeset vuojessa
ja siihenpä ne rahat männä sutkahti.
Kohtalo kuitennii siästi Jevkenin:
Esinnä matami perässä rekelti
sitten tulj tilalle mösjöö.
Penska olj raelakka mutta nätti.
Että laps ee oes tuskaatunna
niin mösjöö opetti kaekkee leekin varjolla,
ee tympässy kaaheella kurilla,
koeruutta jos tek niin pikkusen vuan jottaen sano
ja vei kuleksimmaan Kesäpuistoon.

4.
Sitten kun Jevkenillä alako se nuoruusaeka,
millonka kaekkee toevoo ja syömmessä
häekyilöö vaekka mitä,
tulj mösjöölle lähtö.
Siinäpä se on sitten Onekin vappaana;
Tukka viimisen piälle,
ja vuatteet ku hienommallae herralla.
Ja viime lopussa piäs seorapiireihin.
Ranskoo huastel ku tyhjee vuan
Sae sanan suustasa ja osas kirjottoo;
Sylykyttelj masurkkoo
ja kumartel niin ku ee mittään;
Mittees vielä? Seorapiiri piätti
Että tolokku poeka ja nätti kun mikä.

5.
Kaekkiha myö opiskellaa pikku hilijoo
sitä sun tätä, lajisa kutakii,
Sillä laella se sitten kelepoo
kasvatuksensa kanssa loestella.
Sitä sano monettii että Onekin ollii
(erikoesesti piättäväesten ja ankarii mielestä)
oppini poeka, vua liijannii tarkka:
osas ottoo huastellessaannii asijan ku asia
mukava keppeesti
nii ku oessii hyvinnii asijanpiälläeläjä
On hilijoo ku riijellään jostae tärkeestä
ja naarattaa naesia iha yhe äki arvoomatta
vitsikkäetten värssyinsä kanssa.
(Sav. Runokukko: OR/JT)


Pietarin Pushkin 8.9.2003

PIETARIN TIELLÄ
Jouni Tossavainen

Valkea taivas siniset veet, veri pohjalla aaltoilee
Tunnoton tie vie tuttuja värejä ja minun pelkoja kohti
Terijoella pysähdymme ja tie on voitie

I:llä alkava meri Suomen viileä lahti ja taivas vain pääskyä vailla
Tulta pyydän Ahmatovan haudalla, saan myös tupakan
Brodskyn hiekkaan valuneelle haudalle haudattavaksi ja siellä on

vihreä katse saa syleillä Kellomäen ajattomaksi ja harmaat seinät
tihkua variksen sorakieltä kuin Vasilin saarella, jonka halusit valita
ennen maata, Kirkkoa ja Venetsiaa –
kunnes joku nostaa tiilestä talon ja vielä korkeamman aidan

Taivaan ja veren välissä sfinksi laskettelee kaiteella Fontankan
harmaille vesille kaksipiippuisia juttuja takapuolesta
kullattu naama ihan pokkana Mona Lisan arvoituksena
kaunottaren lapaluuna joista toinen soittaa Valse Tristen liturgiaa
toinen venäläistä rokkia, aamupalalla hyppivien kuppien tytinää

kissaa tekisi mieli silittää, tuskin uskallan kameralla ojentaa vihreitä silmiä
eikä kuva onnistu, kauneus on niin katoavaista paitsi Pietarissa

Onnellinen katukivi joka näkee varjosi mekon alle. Jos uskallat
mustan mustalla halaat auki kissan selkää silittämällä, jos uskallat
venyttää juhliasi pitemmälle kuin liiterin varjo hangella. Saan suullani levälleen tuskin sivut
kuuntelen sujuvasti kieltäsi

mustien autojen mies jatkaa liikettä kellarikuulusteluja tummien lasien takana
niin että ruskea rappaus roiskii rikkauksia, verestä sementtiä russakan
ja valkoisten niskaan. Raaka tuuli kuulustelee yhtä kylmästi Kullervonkadulla
Nyt on uusi kesä kaukana koto ja lehmusten varjo kevyttä sadetta kasvoille
mustetta kynälle, jalkaa jalan eteen ja kadulta toiselle Nevski prospektille

Kunnes uinuvan aukion hiljaisuus ja kurkkuun vierivän oluen puraisu
viileä kuin Pushkinin patsaan asento, lämmin kuin ensisuudelma

Eipä mittään, sanoo pappa joka on kalamiehiä ja nenää pitelemättä
otan vastaan valokuvan Nevan kuhasta, yhtä kertovan anekdootin
kuin Harmsin ylistyspuhe parrattomalle sankarirunoilijalle, Peelle
jonka kunniaksi veret juodaan pohjaan ja lautturin lippu liikuttuu

Olin Pietarissa, katseesi hyväili minut avaraksi Engelin toriksi
sanoin huomenta ja aurinko nousi lännestä kohinan kanssa
Olin Pietarin tiellä, tipahdin kuivaksi vereksi kauppahallin lihojen alle
polvet ruvella mummot tattiensa kanssa kuin papat rupliensa perässä
valmiina poimittaviksi ja suolattavaksi puistojen penkeiltä muovipurkkiin

Tattia kauniimpi salaisuus loistaa sienestäjän kasvoista kotipihaan palatessa
täynnä pelkkää kiitollisuutta muistan harmaanvihreät silmäsi
Mistä minä tiesin miten paljon kaipaan sinua, Pietari miten sfinksistä kasvoi
kokonainen tai viiden aan nainen, gruusialaisen täyteläinen pöytä, kesuura
syöttää koko illan kuitataan keräämällä kolehti
(Liiketoimintasuunnitelma, Like 2004)

PO PITERSKOJ DOROGE.
(Trans. Jukka Mallinen)

Belyje nebesa golubyje vody, na dne kolyhaetsja krovj
Bestshustvennaja doroga vedet znakomyh svetov i menja navstretshu strahe
Poka ne ostanovlivaemsja na Terijoki I doroga – piterskaja

More na bukvu ”B” zaliv Finskij i nebo lisheno toljko lastotshki
Poproshu ogonka na mogile Ahmatovoj, polutshaju I sigaretku
Tshtoby pohoronitj na mogile Brodskogo, stekshej v pesok, i tam estj
Zelenyj vzgljad mozhetj lobzatj Kellämäki do bezvremenja, I seryje steny
sotshitjsja voronja kartavostj kak na Vasilevskom ostrove, kotoryj Ty hotel
vybratj
do strany, Tsherkvi I Venetsii,
poka nikto ne vozdvigaet iz kirtitsha dom i eshtshe bolee vysokuju stenu

Mezhdu nebom I krovju sfinks puskaet na perilah
na seryje vody Fontanki dvuhstvoljnyje skazy s zadnitsy
ozolotshennaja fisionomija kak nitshego – zagadkoj Dzhakondy
lopatkami krasavitshi, odna iz kotoryh igraet liturgiju Valse Triste
vtoraja – russkij rock, na zavtrake – trjaska prygajushthsihsja tshashek
Hotelosj by pogladitj koshku, trudom posmeju vyprjamitj kameroj zelenyh glaz
i snimok ne polutshaetsja, krasota takaja tlennaja, no toljo ne v
Sankt-Peterburge

Stsheslivyj bulyzhnuk, kotoryj vidit pod tvoju jubku. Esli posmejeshj
tshornoe na tshernom, lobzaeshj koshku naraspashku – gladja, esli posmejeshj
rasstagivatj svoi prava tut shire tshem tenj nuzhnika v snegu
Ja svoim rtom s trudom raspahivaju stranisy, slushaju svobodno svoi strahi
Muzh tshernyh mashin prodolzhaet dvizhenije, za temnymi otshkami podvalnyh
doprosov
tak tshto karitshnevaja shtukaturka razbryzgivaet bogatstva, iz krovi barhat na
golovy
nitshtozhnyh no stshaslivyh. Syroj veter vedet dopros tak zhe holodno u saraja
Sejtahs – novoje leto, dom daleko, tenj lip legok, dozhd po litsam
Tshernila po rutshkam, shag za sahgom i s ulitsy na drugoj, do Nevskogo

Poka tishina usnuvshej ploshadi i ukus katajushtshegosja v gorlo piva
Holodnoje ka poza pamjatnika Pushkinu, teploje kak pervyj potsheluj
Nitshevo, hovorit djadja, on zhe – rybak i ne derzha za nos
prinimaju snimok o nevskom sudake, takoj zhe povestvovateljnyj anekdot
kak pohvaljnoje slovo Harmsa bezborodnomu poetu-geroju, P.
v tshestj kotorogo pjut krovj do dnja I flag pobeditelja rastrogaetsja

Ja byl v peterburge, tvoj vzgljad kak zentzhtzhina-kot laskala menja v shirokuju
megaploshadj Engelja
Ja skazal “Dobro utro” i solntse vstalo v to utro so zapada so shumom
Ja byl na piterskoj doroge, upal v suhuju krovj pod visjashtshee mjaso
Kolena v strupe, za rubljami babushki so svoimi lysitskami kak dedushki
V gotove – tshtoby podobratjsja, osolitsja, s parkovyh skameek v banku so znakom

Tajna krasivee lysitshki blestit na litse gribnika kogda on vozvrashaetsja domoj
Otkuda ja znal, skoljko toskuju po tebe, Piter, kak sfinks narastal
v tselogi barsa ili zhenzhtshinu na pjar A, gruzinskoje polnoje nastolje
kotoroje nakormit vesj restoran ja oplatshivaetsja tem, tshto sobyrajut
skruzhetshnyj sbor druzjam

Takoje mjagkoje polnolunje ja ne videl, no ono vstalo mne v stihotvorenii kak vo
sne
ja kritshal kak sudak nevskogo paromshthsika vjalaja plastmassovaja tshervj
shipa v ugle rta
Tshto eto znatshit i kuda idu, ne zanju, no ja svobodnee, kogda toskuju po tebe,
polon odnoj blagodarnosti poka ja v sostojanii na eto, pomnju tvoi sero-zelenyje
glaza

1999

Kaksisataa vuotta Pushkinin syntymästä. Kuopiossa juhlittiin kolme kertaa: 6.6. Pushkinin patsaalla, Vestäjien Pushkin ProSpektillä 25.9. ja Heikki Viitalan musiikikeskuksen pääjuhlassa.

Two hundred years of Pushkin's birth. Kuopio celebrated three times: 6.6. on the Statue of Pushkin, organisation of local writers Vestäjät with "Pushkin ProSpect" 25.9. and Heikki Viitala with officionals in the Musiikkikeskus.

Vuoden 1994 ensimmäisillä Pushkin syntymäpäivillä toivoin runossani "hurmetta Pushkinin ja e.e:n", ja vuonna 1999 saimme nähdä runoilija Ilpo Tiihosen verta Kuopion torilla.

The 1994 Pushkin's first birthday I hoped in my poem "blood of Pushkin and e.e's", and in 1999 we were able to see the poet Ilpo Tiihonen blood Kuopion the square.

Kirjastossa oli Pushkin-näyttely, ja Tiihonen ja Jukka Mallinen lukivat Valkeisen lammen rannalla suomennoksia juuri ilmestyneestä valikoimasta Muistomerkki.

SANEERATTU
(6. 6. 1999)

Minulla oli vihreä talo,
lasinen kuisti, pihan korkeat puut.

Minulla oli vihreä talo.
Lapsi ja mies, pihan perällä koira.

Minulla oli vihreä talo.
Lapsella lelu, miehellä auto,
koiralla kaikuva haukku.

Minulla on vihreä talo.
Muistot.
Niiden lasinen haukku.

OODI NÄLKÄMÄÄN LAULULLE

Isäni maan saviset viilut
kasvavat puita.
Isänmaani saviset viilut
ruokkivat muita.

Tiedostoissa lepää isäni maa.
Näyttöpäätteillä kukkii isänmaa.

Isäni maan saviset viilut. Vielä.

TARJA LEINONEN


TATJANAN LAULU
Song of Tatjana
Aleksandr Puškinin Jevgeni Oneginin pohjalta 1999

TATJANA:
Olen Tatjana, minua Tanjaksi kutsutaan. Ja sanotaan sellaiseksi joka istuu hiljaa ikkunasta katsellen. Mutta nyt on minun vuoroni puhua, kertoa Jevgeni Oneginista, tuosta, joka varastelee sydämiä ja viskoo niitä kuin pieniä kiviä järveen.
Hänen ensimmäinen käyntinsä meillä herätti paljon kohua. Naapureilla riitti juorun jauhamista. Supistiin ja vihjailtiin; eikä syyttä, ei tietenkään. Ne sukaisivat minulle sulhasen, ja varma huhu tiesi että häitä jo valmisteltiin. Harmistuin juoruista, mutta ne jäivät salaisesti elämään ajatuksiini ja voittivat lopulta sydämeni. Talven yli itänyt siemen puhkesi kasvamaan keväällä. Silmäni avautuivat: se on hän! Hän se on! Uneksin yötäpäivää hänestä. Kaikki oli häntä, kaikki hänestä puhui: maa ja metsä ja tuuli lauloivat hänen nimeään.
Voi minua hupakkoa, joka toiveikkaana jätin kohtaloni tyrannin käsiin. Aavistin että sorrun. Mutta sitä ennen sokaistuna tahdoin hurmaantua hekumasta ja juopua lemmen taikajuomasta. Haaveet ja onnen odotukset kiusasivat minua kaikkialla. Lemmen kaipuu ajoi minut iltaisin puistoon, jossa kuu vartioi taivaankantta ja satakielen laulu helähti lehvikössä soimaan. Vereni kiehui ja poskissa leiskui puna. Ja kaikkialla tunsin hänet.
Öisin kääntyilin kuumissani vuoteessa, mutta sairas en ollut vaan rakastunut. Tunsin miten väkevä käsi veti minua häntä kohti. Hän oli aina mielessäni, ja niin syntyi kirje ihan itsestään. Mutta miksi lähetinkään sen!
Kirjoitin, en voinut muuta. Kuin olisin tehnyt pahaa, te varmaan halveksitte minua. Siltikin toivon, että minulla olisi edes toiveen murunen saada teidät vieraaksi. Ajattelen yötäpäivää ensi tapaamista.
Miksi tienne osui tänne maaseudun hiljaisuuteen? Jos en tuntisi teitä, en olisi koskaan syttynyt tähän hehkuun vaan olisin löytänyt miehen, jonka puolisona olisin täyttänyt äidin ja vaimon osan. Mutta nyt... enää ei kukaan voi voittaa sydäntäni, olen sinun ikuisesti. Tiedän että rakas kuvasi seuraa minua kuolemaani asti. Jo varhain tunsin sisälläni syvän katseesi ja kuulin pehmeän äänesi. Sinä olit unelmani, paras minkä tiesin. Niin tulit ja minä vapisin ilosta: se on hän!
Puhuit minulle, kun istuin yksin uneksimassa ja hain rauhaa sydämeni polttelulle. Ja enkö silloin nähnyt hahmosi hämärän yön läpi! Taivuit puoleeni, silitit ja lohdutit minua. Ja sanasi solisivat kuin lempeä puro.
Asutko taivaassa vai helvetissä? Pyyhi epäilyni pois. Vai onko tämä unta, ehkä kohtalo onkin varannut jotain muuta minulle? Ei, minulla ei ole muuta kohtaloa. Ota minut ja suojaa minua! Kuihdun tähän ikävään, se vie kaikki voimani. Odotan sinua, anna sieluuni toivo tai revi pois tämä näännyttävän raskas uni!
Lopetan tähän, minua pelottaa lukea nämä rivit. Silti en voi muuta kuin luottaen turvautua teihin.
Päivä kului hitaasti kun odotin vastausta, kului toinen, kolmaskin, mitään en kuullut hänestä. Miksi hän ei vastaa, joko hän unohti minut?
Mutta sitten yhtenä iltana näin salaisen merkin: ikkunan huuruun piirtyivät kirjaimet J ja T. Silloin kuului kavioiden kopsetta... hän saapuu! Juoksin ulos kevyemmin kuin pilven varjo, lensin häntä vastaan, vihdoin tulin joelle ja lysähdin maahan hengästyneenä. Toivoin vielä, vaikka epäilyn mato kaivoi sieluani. Odotin rakkaani tuloa, luotin yhä, mutta hän ei tullut. Toivoni sammui pois.
Olin jo aavistanut mitä hän sanoisi, kun lopulta tapaisimme. Näin hän puhui: "Sananne ovat minulle rakkaat, niissä laulaa luottavainen sielu viattomasta lemmestä. Vilpittömyytenne on saanut minussa eloon jo kauan sitten kuolleet tunteeni.
Jos perhekuvitelmat saisivat minut hetkeksikään valtaansa, ei voisi olla somempaa morsianta kuin te. Mutta en ole luotu onnea varten, se on minulle vierasta. Tulisimme katumaan liittoamme. Vaikka rakastaisin teitä aluksi, onnemme jäähtyisi ja karkaisi pian tiehensä. Kyyneleenne saisivat minut raivostumaan ja kiveksi kovettumaan. Onko surullisempaa kuin kuin koti, jossa vaimo itkeskelee kurjaa miestään yksinäisinä iltoina? Ja mies tietää vaimon arvon, mutta tuskin itseään kestäen murjottaa omassa yksinäisyydessään. Se osa olisi teille kovuudessaan armoton, enkä haluaisi sitä teille.
Haavemieli ei palaa enää, se on minulle mennyttä. Kaipaan teitä kuin veli sisarta, en halua muuta kuin ystävyyttänne. Toivon että haaveenne vaihtuvat, eikö vanha kuva haihdu uuden rakkaamman edestä? Te rakastutte uudestaan. Toivon että opitte itsehillitsemisen taidon, sillä muut eivät piittaa tunteistamme hitustakaan."
Kuuntelin hiljaa hänen sanojaan. Ja kun hän tarjosi käsivartensa, nojauduin siihen aivan muissa maailmoissa, poissa tolaltani. Silti uneksin vielä, vaikka pääni oli jo painunut. Kuljimme käsi kädessä hiljalleen, joka askeleella kauemmas toisistamme.
Hän lähti, minä jäin. Rakkaus on ehkä todellisempaa kuin ystävyys, se vie läpi myrskyjen kohti elämämme kirkkainta tähteä, mutta silti siitä tulee helposti vain paholaisen leikkikalu. Ketä siis rakastaa, kehen luottaa? Kuka ei jätä tai petä? Kuka voisi tuoda mielihyvää ja kysyisi myös minun mieltäni? Kuka huolehtisi, kestäisi vikani, eikä koskaan tuskastuisi...? Me hukkaamme elämämme turhiin houreisiin. Siksi, ystäväni, rakastakaa itseänne! Ei voilla herttaisempaa rakastettavaa!
Toiveeni lakastuivat kuin helteen polttaman ruusun terälehdet. En saanut öisin unta, terveyteni häipyi, hymyni sammui. Minä kuihduin, kävin kalpeaksi - vaikenin. En välittänyt mistään, en ajatellut mitään.
Luulin jo unohtaneeni, kun taas tapasin Oneginin. Hän tuli nimipäivilleni ja istahti minua vastapäätä, mutta minä tärisin kuin pelästynyt lintu. Minun oli vaikea hengittää ja luulin pyörtyväni. Mutta Onegin ei sietänyt herkkyyttä, ei pyörtymistä tai kyyneleitä. Hän suuttui ja hänen katseensa pelotti minua.
Myöhemmin sinä iltana Onegin ja Lenski riitautuivat keskenään, kun Onegin oli kiusannut Lenskin mustasukkaiseksi. He joutuivat kaksintaisteluun, jossa Onegin ampui kylmästi ystävänsä. Äkkiä kaikki oli hiljaista kuin asumattomassa talossa, jossa kukaan ei liiku. Onegin lähti pois. Minä vaivuin yksinäisyyteeni ja suruuni. Vain hänen muistonsa toi sydämeeni kiihkeän kuohun. Rakastin häntä, vaikka minun olisi pitänyt vihata tuota murhaajaa! Aloin nähdä kirkkaammin, kuka oli saattanut minut tähän tuskaan, kenen takia kohtalo oli pannut minut huokailemaan. Paholainen on hyvän ja pahan outo sekoitus, taivaan tai helvetin luoma enkeli.
Äitini halusi naittaa minut, mutta minä hylkäsin kaikki kosijat. Äitini ei antanut periksi, ja lopulta hän sai minut muuttamaan Moskovaan. Tunsin itseni vieraaksi. Minut kutsuttiin tuliaisjuhlaan sukulaisten luo. Vastahakoisesti kävin kukkuraisiin ruokapöytiin, kuuntelin heidän kipeitä sanojaan: “Oot kasvanut!”, ”Minä pitelin sua ristiäisissä.”, “ Ja minä kannoin sylissäni, kun itkit.”, “Minä nipistin korvaa. Aloit rääkyä.”, “Mutta minä annoin piparkakun!”.
Mummot siunailivat ääneen ajan pakenemista, ja heidän hienot tyttärensä, nuo Moskovan sulottaret, tutkivat minut tarkkaan. Olin heistä kumma maalainen, joka istui hiljaa juhlassa. Muut vieraat hävisivät äkkiä, ja vain muutama jäi. Sillon täti pukkasi minua kylkeen ja sopotti korvaan: "Näetkö tuon komean upseerin, joka katselee sinua?" Minä yritin: “Missä, heitähän on kaksi...tuo paksuko?" Ja tädit riemastuivat: "Tanja, ota onnittelut!" Niin minä tapasin kenraalin, josta tuli aviomieheni.
Olisin varmaan elänyt tyytyväisenä, mutta kohtalo ajoi Oneginin taas tielleni. Hän oli seuraillut minua jo jonkin aikaa, olin nähnyt kutsuilla hänen jo hieman harmaantuneen, nuorena vanhenneen hahmonsa. Onegin ei saanut rauhaa, vaan kuljeskeli ikävissään ilman perhettä, toimintaa ja elämän suuntaa. Hänestä ei ollut miestä mihinkään, hän nääntyi yksin. Yhä hän viihdytti tunteitaan mutta ei kestänyt kauan, kun hän kyllästyi.
Kun hän oli nähnyt minut kenraalin puolisona, hän oli syttynyt minuun uudestaan. Kuinka olinkaan muuttunut, kuinka muuttunut hän! Onegin rakasti viimeinekin vakavasti, hän hautoi vain yhtä ajatusta: minä olin hänen ajatustensa polttava kohde. Silti en ollut häntä huomaavinani, vaikka olin ollut salaa levoton hänen vuokseen.
Lopulta hän kirjoitti minulle kirjeen, kun en ottanut häntä vastaan (Oneginin kirje:) Tiedän että loukkaan ja suututan teitä tällä surullisella tunnustuksella. En tiedä miksi kirjoitan ja annan aiheen pilkkaan.
Kun tapasin teidät ensimmäisen kerran, näin hellyyttä johon en rohjennut uskoa. Sokeana tottumuksesta en edes ajatellut, että luopuisin tympeästä vapaudestani. Vielä toinenkin seikka veti minua eroon teistä. Yritin unohtaa kaiken, kun Lenski kuoli. Katkoin kaikki siteet ja mietin että viimein koittaa vapahdus, ei onni. Mutta seurasi vain kirous ja sain rangaistuksen.
Minne kuljette, sinne myös minun ajatukseni kulkevat. Hetket ovat kalliita, turha ikävä raahaa pois elämäni lasketut päivät. Se on raskasta kestää. En toivo muuta kuin olla lähellänne, nähdä teidät joka päivä. Vain silloin jään elämään. Tiedän että tämä pyyntö haihtuu kuin vesi hiekkaan. Tietäisittepä millaista on se kauhu, kun nääntyy rakkauden janoon! Veren kuohu ei laannu järjen avulla. Tahtoisin heittäytyä jalkojenne juureen, rukoilla ääneen, hellytellä sieluanne, mutta voin lähestyä teitä vain teennäisesti, puhua kylmästi ja rauhallisesti, arvokkaasti käyttäytyen...
Hän lähetti monta kirjettä ja sai vastaukseksi vain hiljaisuuden. Olin kylmä kuin tammikuun pakkanen. Enää en itkenyt hänen vuokseen. Silti hän ei jättänyt minua rauhaan, ja kerran hän tuli, lankesi polvilleen. Katselin ilman vihaa häntä, en kääntynyt pois. Ja lopulta sanoin hiljaa:“Onegin, nouskaa, antakaa minun vuorostani puhua. Olin nuori kun tapasimme. Rakastin teitä, sitä en kiellä. Mutta millaisen vastakaiun sain? Armottomuutta, kylmyytttä. En syytä teitä, olitte suora, ja sen takia ihailen teitä. Mutta te ette mieltynyt vaatimattomaan tyttöön, miksi siis nyt seuraatte minua? Mikä on muuttanut mielenne? Siksikö että olen rikkaan ja monista taisteluista kuulun miehen puoliso? Vai siksi että muita kiinnostava häväistys toisi teille seurapiirikunniaa?
Minua itkettää... jos olen vielä mielessänne niin tietäkää, että kipeät herjauksenne ja kylmän järkevä puheenne olisivat minulle mieluisampia kuin kirjeenne ja rukouksenne. Miksi tulitte? Voi pienuuttanne! Teidän orjamielenne säälittää minua!
Kuinka elin lähellä onneani! Mutta nyt on myöhäistä, en voi muuttaa osaani. Kun olitte jättänyt minut, millään ei ollut enää väliä. Uhrauduin ja puin morsiushunnun ylleni. Nyt eroamme iäksi. Olen uskollinen toiselle, minulla on hitunen onnea ja sitä ei voi minulta mikään viedä”.

PAULI KALLIO